tiistai 25. helmikuuta 2014

Hillan huone





"Mä HALUU-UUN jo oman huoneen!!" -Hilla

Olen suunnitellut talon sisustusta huone kerrallaan, eikä epäilystäkään, mikä huone on jotenkin lemppari. Hillan tulevaa huonetta tulee nimittäin mietittyä kaikista eniten. Olen aina odottanut sitä hetkeä, kun pääsen sisustamaan omalle lapselle huonetta -ja nyt se hetki alkaa olla käsillä!

Hillan huone sijaitsee yläkerrassa ja on virallisesti 11m2, mutta lisää tilaa tulee toki vinon katon alta. Matalimmillaan katto on metrin korkeudessa. Lattia tulee olemaan sama, mikä muuallakin talossa. Se, mikä se on, ei ole vielä aivan varmaa. Kovasti toiveissa on aina ollut vaaleanharmaalla maalattu lankkulattia, mutta käsittääkseni sen suhteen on ongelma nimeltä vesikiertoinen lattialämmitys. Muista lattiamateriaaleista laminaatti ja sen muovisuus on ihan nounou, eikä parkettikaan puhuttele. Näyttää siltä, että parkettiin me nyt päädytään kuitenkin. Väriltään lattia tulee kuitenkin olemaan vaalea, vähän harmahtava.



Huoneen kolme seinää maalataan valkoisella ja yksi seinä tapetoidaan. Tapettivaihtoehtoja on kaksi, vähän niin kuin pihistä/panosta. Panosta-sarjaan menee Ferm Livingin Harlequin, jota oon himoinnut jo piiitkään. Edullinen vaihtoehto on puolestaan Ikean Bråkig -malliston tapetti, jonka itseasiassa ostin jo. Jos se ei päädy seinään, päällystän sillä vähän laatikoita ja käytän muuten askartelussa. Molemmat tapetit on vanhan roosan värisiä.

Huoneen värimaailma tulee olemaan valkoinen, musta, harmaa, vanha roosa, liila ja ehkäpä ripaus minttua. Nämä siis värit kalusteissa ja tekstiileissä, leluistahan sitä väriä tulee sitten aikaan väkisinkin lisää.

Hillan pinnasänky on valkoinen ja tulee luonnollisesti huoneeseen. Lisäksi sinne siirtyy kaksi meillä jo olemassa olevaa Ikean Malm-lipastoa rinnakkain, niihin mahtuu uskomattoman paljon tavaraa. Tällä hetkellä niissä on mm. Hillan vaatteita, mutta uudessa huoneessa ajattelin niitä pääosin lelujen, kirjojen, askartelujuttujen yms. säilytykseen. Vaatesäilytystä varten huoneeseen tulee korkeat kaapistot.

Niin sanottujen pakollisten kalusteiden lisäksi huoneeseen tulee ehdottomasti leikkikeittiö, todennäköisimmin valkoinen Brion hella ja siihen vierelle itsetehty pöytätaso/kaappi/hylly kaikille herkuille. Lisäksi lattialle muutama iso lattiatyyny, joiden päällä on kiva löhöillä ja joista saa nopeasti rakennettua majan. 

Keräsin tähän vielä kollaasia mahdollisista muista jutuista, niin hahmottuu huoneen tyyli parhaiten. Osa näistä on meillä jo onkin hankittuna, osa keikkuu ostoslistassa, osa haavelistalla. Ne on katsokaas eri listoja ne. ;) 



Aijai, sormet syyhyää jo! ♥

Kuvat: FDS, Ikea, Room21, Kodin1, H&M, Leikkien

6 kommenttia :

  1. Oi ihanuuksia!! Teillä alkaa olla parhaat ajat käsillä, kun pääsee sisustamaan! :) tuo ikean tapettikin on tosi kiva. Ei olisi uskonut, että on ikeaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä positiivinen yllätys tuo Ikean tapetti! Ja mikä hinta, kympin maksoi yksi rulla. Hinnan takia se ehkä olisi fiksumpaa valita lapsen huoneeseen, ei sitten harmita niin paljon jos tapetista löytyy tussinjälkiä tai revittyjä saumoja ja onhan se sitten pienempi kynnys vaihtaa, kun tulee ajankohtaiseksi muuttaa huonetta vähän isomman tytön huoneeksi. :)

      Poista
  2. Hyvältä näyttää! Tuo musta tuo kyllä ryhdikkyyttä ja sopii hyvin teille :) pienenä lisänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan pienenä lisänä just hyvä! En malta odottaa että pääsee toteuttaan miljoonia sisustusideoita. :)

      Poista
  3. Kiva blogi :) Itselläkin on mietinnässä eri lattiavaihtoehdot vesikiertoisen lattialämmityksen kanssa. Oletteko korkkia harkinneet, tai onko se edes mahdollista laittaa lattialämmityksen kanssa? Niitä on nykyään kivoja kuoseja.

    Karkki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Korkkia ei jotenkin ole edes osannut ajatella, se tuntuu vieraalta. Ehkäpä siihen kannattaisi ainakin tutustua, en tosin tiedä rajoittaako tuo vesikiertoinen lattialämmitys sitä.. pitää selvittää. :)

      Poista

Kiitos kommenteistanne!

Tämä on hyvän mielen blogi, jossa julkaisen vain viestit, jotka myös pitävät sen sellaisena. :)