sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Ruokatuolipohdintaa

Meille tulee uuteen kotiin ruokapöytä kahdeksalle ihmiselle. Kymmenenkin mahtuu tarvittaessa, jos pöytää vedetään hieman olohuoneeseen päin ja päihin laitetaan tuolit. Iso ruokapöytä on aina ollut mun haaveissa. Katseltiin joitakin valmiita pöytämalleja, mutta mikään ei iskenyt täysin. Tai jos iski, niin hinta oli niin kova ettei uskallettu sen tarkemmin katsoa. Päädyttiin siksi siihen, että teemme pöydän itse.

Kuten jo joskus mainitsin, Kannustalo on toimittanut puutavaraa todella reippaalla kädellä. Meillä jää paljon ylimääräiseksi erilaisia lautoja ja lankkuja. Pöydän kansi tehdään siis ylijäämälankusta, joka on noin 20cm leveää. Viisi lankkua vierekkäin pituussuunnassa, pöydästä tulee reilun metrin levyinen, kun pienet raot jätetään lankkujen väliin. Pituutta pöydälle tulee 250cm. Näillä mitoilla se mahtuu oikein mukavasti ruokailutilan erkkeriin. Koska pöydässä säästetään paljon rahaa, olemme miettineet, että tuoleihin voimme tarvittaessa sijoittaa enemmänkin. Hyvä niin, sillä esimerkiksi Ikeassa ei ole ainuttakaan ruokapöydän tuolia, joka miellyttäisi meidän silmää.

Meillä on muutenkin ajatus, että ostelemme pikkuhiljaa klassikkotuotteita kotiimme ja niitä sekoitetaan iloisesti itsetehtyjen, kirpparilöytöjen ja halpakaupoista ostettujen juttujen kanssa. Meillä menee muuten niin, että mieheni on minua halukkaampi sijoittamaan laatuun ja designiin. Meistä olisi ihanaa tehdä ajattomia hankintoja, joita lapset voi sitten aikanaan viedä omiin koteihinsa. En tiedä johtaako tämä juurensa siitä, että meillä itsellämme on täällä mummilastani mukaan tullut Artekin ruokapöytä ja siinä ympärillä neljä 69-tuolia. Lisäksi lapsuudenkotini peruja on Muuramen lipastot, joihin en taida koskaan kyllästyä. Yksinkertainen muotokieli ja ajattomuus, ne vaan toimii mun mielestä. 

Mutta niin, taas lähti rönsyilemään. Piti siis pohtia ruokapöydän tuoleja! Tein kollaasit tuoleista mitä olemme ajatelleet.



Muuto Visu - Hay About A Chair
Muuto Visu - Muuto Nerd

Nordal Downtown -  Department Wood - Artek 69

Aluksi ajattelin, että tuolit voisivat olla valkoiset tai harmaat, mutta sittemmin olen myös lämmennyt AAC:n ja Visun tammijaloille. Puulajeista minua kyllä viehättää eniten koivu, jota tuo kuvan 69-tuolikin. Meidän omat 69:t olen maalannut valkoisiksi (puolustan klassikon maalaamista sillä, että ne oli jo maalattu silloin, kun ne meille tuli). Pitäisin nämä nykyiset ilomielin, jos näitä olisi kahdeksan. Harkitsin jo neljän muun ostamista, että voisi sekoittaa tuolit, mutta äh. Eriparituolit ruokapöydän äärellä ei ole meidän juttu, vaikka monissa muissa kodeissa toimiikin.

Mies sanoi oman mielipiteensä, että nämä vanhat Artekit päätyy uudessa kodissa muihin paikkoihin. Hillan huoneeseen, aulaan, työhuoneeseen... ainahan tuoleja tarvitaan. :) Hän siis sanoi viimeisen sanan, että kahdeksan uutta tuolia hankitaan. Valinta saattaa tapahtua näiden kollaasin tuolien välillä, ellei jotain uutta ja ihmeellistä ilmaannu.

Muotoilultaan Visu on kärkisijoilla, ehkä? :D Nordalin terästuoli on myös ihanan teollishenkinen, mutta mietin onko se jo liian raju. Olisiko se parempi yksinään vaikka työhuoneessa? Toisaalta sitä voisi pehmentää etenkin talviaikaan isoilla taljoilla tai vaikka tämän kaltaisilla hauskoilla istuintyynyillä. Pinnatuolit on myös ihania, mutta voi olla että kun niitä laitetaan kahdeksan saman pöydän ääreen, on se omaan makuuni liian sekavaa. Liikaa pinnoja. Meillä on itsellämme muutama vanha pinnatuoli, jotka tulee myös taloon...jonnekin. Mä oon ihan tuolihullu nykyään!

Onko teillä mielipiteitä? Osaisitteko vinkata vielä jostain mahdollisesti minua miellyttävästä ruokapöydän tuolista, nyt kun näette tyylisuuntaa, mitä haemme? 

Kuvat: room21

6 kommenttia :

  1. Mun mielestä noi pinnatuolit on ihania, mutta ehkä sopivat enemmänkin neljän hengen ruokapöydän ympärille ts. vähän niin kuin aamiaispöytä käyttöön :) Itse tykkään kyllä pehmustetuista ruokapöydän tuoleista ihan vaan siksi että farkkujen takataskujen niitit jättää aina kurjia jälkiö noihin puutuoleihin tai sitten meillä on vain ollut liian pehmeää puuta olevia tuoleja? Noi artekin tuolit on kyllä ihania, itsellä on sarjan korkeat tuolitt ja sitten kolmijalkaisina tuolit jotka on valitettavasti sahattu aikoinaan jaloista lyhyiksi lastenhuoneeseen sopiviksi mataliksi tuoleiksi (ovat siis peruja minun lapsuudenkodistani).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä kyllä pinnatuoleista, samoin kun yksittäin ne on kivoja. :)
      Meillä on nyt nämä Artekin puiset tuolit olleet kahdeksan vuotta (ja toki sitä ennen ne olivat vuosikymmeniä mummilassani) eikä kyllä juurikaan naarmuja ole tullut. En sitten tiedä, ehkä se puulaatu vaikuttaa? Tosin, me ei käytetä kotona farkkuja laisinkaan että ovat joutuneet pienelle rasitukselle. Pehmustetut on kyllä mukavat ja jos päällinen on helposti irroitettava/pestävä, niin myös käytännöllinen...Meillä on Hilla alkanut nyt syödä soseita ja voin kuvitella sotkun määrän, kun ruokamäärät lisääntyy ja hän alkaa itse harjoitella lusikan käyttöä. ;)

      Poista
  2. Mun mielestä toi Muuton nerd on jotenki kevyen olonen ja kaunis tuoli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielipiteestä, samaa mieltä kyllä olen. :) Nimenomaan aika kevyen oloisia tuolit saisivatkin olla!

      Poista
  3. Kauniita tuoleja kaikki :) Ei liity nyt tähän postaukseen, mutta oletko miettinyt millaisia mattoja teille tulee? Itsellä etsinnässä olohuoneeseen ja pikkutytön huoneeseen matot. Tarjontaa on, mutta mieleistä en vain ole vielä löytynyt. Ajattelin, että olisiko sinulla jotain hyviä vinkkejä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän olen mattoja miettinyt, mutta oikeasti kyllä hyvin vähän. Luulen, että muutamme ja katsomme sitten kun kalusteet on muotoutuneet paikoilleen, että millaisia mattoja tilat kaipaa. Suosin puuvilla-/villamattoja ja lempparit niistä tällä hetkellä löytyy kyllä Kodin1:sen Anno-mallistosta (mm. Lankku, Siru, Muistio, Latu, Pandora, Laituri, Palmikko). Tykkään aika graafisista kuvioista tai sitten ihan yksivärisistä.

      Ikeasta tykkäisin tästä: http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/60050172/ Se on tosi kodikas ja kaunis.

      Tytön huoneeseen olin miettinyt raidallisten lisäksi mm. tätä: https://www.hobbyhall.fi/web/store/koti-ja-sisustus/matot/koodi-tivoli-puuvillamatto-roosa? Oliskohan se sunkin makuun? :)

      Poista

Kiitos kommenteistanne!

Tämä on hyvän mielen blogi, jossa julkaisen vain viestit, jotka myös pitävät sen sellaisena. :)