Me ollaan tytön kanssa taas pyöritelty tavaroita edestakaisin. Olen vielä vähän hukassa kaiken tämän tilan kanssa. Onhan se hieman omituista, kun aiemmin neliöitä oli 29,5 ja nyt 184. Kuusinkertaisesti minun laskujeni mukaan! Jos yksiön seinät meinasi jo välillä kaatua päälle, niin tällä sen sijaan on tilaa elää ja hengittää.
Jotenkin minusta on aina ollut vaikeampaa sisustaa suurta, kuin pientä tilaa. Mahdollisuuksia on niin paljon! Me ei olla vielä hankittu tänne mitään uutta, kun jotenkin täytyy nyt hengähtää kaiken raksaraatamisen jälkeen. Ei tässä uskalla lähteä huonekalukaupoille, ettei vaan tule ostettua "jotain". Täytettä. Juuri niin kuin tuossa pari päivää sitten joulupostauksessa kirjoittelinkin. Loppuvaiheesta huomasi raksamateriaalien suhteen vähän sitä, että otetaan nyt vaan jotain. Ei enää jaksanut pohtia miljoonia vaihtoehtoja, niin kuin alkuvaiheessa. Hyvä esimerkki on kylpyhuoneen ja kodinhoitohuoneen laatat. Me kierreltiin pitkin talvea useissa eri liikkeissä etsien Niitä Oikeita. Lopulta, kun alkoi olla jo kiire päästä laatoittamaan, eikä vieläkään ollut sopivia löytynyt, varattiin aika Laattapisteelle ja ostettiin kaikki laatat sieltä. Harvoin tehdään näin, onneksi valinnat miellyttää edelleen. Juuri tänään huokailin ihastuksesta kylppärissä, laattavalinta taisi osua nappiin.
Sisustamisen kanssa ei onneksi koskaan tule tuollainen kiire, että on pakko löytää joku tuoli. Ainoastaan mietin, kuinka avaraa meillä on sitten, kun yläkerta valmistuu kokonaan... Nyt siellä on valmiina siis ainostaan kaksi makuuhuonetta. Aula, päämakuuhuone ja kaksi vaatehuonetta saadaan varmaan ennen joulua kuntoon, eipä sieltä ihan kauheasti puutu. Kylpyhuone ja minun pieni meikkaushuone ehkä sitten joskus ensi vuonna? Mutta niin, ehkä sinne yläkertaankin pitäisi sitten jotain kalustetta löytää ja myöskin tehdä itse.
Tämä meidän vanha sohva, ekaan kotiin ostettu, saa vielä jatkaa eloaan yläkerrassa. Alas pitäisi siis löytää uusi löhöpaikka. Sohvan vieressä on tällä hetkellä vanha yöpöytä minun mummilastani sekä niin ikään vanha pinnatuoli. Ne nyt vaan on siinä... oltiin ajateltu siihen nojatuolia. Tai keinutuolia. Katsotaan, katsotaan. Olohuoneen katossa roikkuva pikkuruinen valaisin on menossa työhuoneeseen.
Verhojuttuja olen pähkäillyt paljon. Laitetaanko, mihin laitetaan, mitä laitetaan. En ole mikään erityinen verhofani enää. Yhden verhon olen päättänyt, siis kankaan ja paikan! Hurraa ;D Nuo olohuoneen isot ikkunat tekisi toisaalta mieli jättää ilman verhoja. Mutta kuten kaiken kanssa, katsotaan nyt. Tankoja ei ainakaan kiinnitellä muuten vaan, ainoastaan harkiten.
Onneksi oma maku on aika selkeä, ettei tarvitse kriiseillä sen suhteen. Pientä tyylillistä kriisiä podin meidän ekassa ikiomassa kodissa, kun kaipasin selkeyttä, mutta ympärillä oli niin, niiiin maalaisromanttista. Hankala tilanne. Täällä onneksi puitteet on aika ajattomat, joten erilaiset tyylit luonnistuu, jos vaikka maku joskus muuttuu.
Pohtimista riittää, kun tilaa on niin paljon. Tai mikä on paljon, toiselle tämä on pieni koti mutta meille aika iso. Ollaan totuttu paljon pienempiin. Tuntuu hurjalta, että joskus ehkä tämäkin on täynnä kaikkea. Toivottavasti tosin ei! Toistaiseksi on niin omituisen paljon säilytystilaakin. Aika paljon on kaappeja tyhjillään, mutta eiköhän ne täyty. Tytönkin tavaramäärä lisääntyy kuitenkin jatkuvasti. Nautitaan nyt, kun on niin väljää.
Kun muutimme mieheni kanssa yhteen, yli kahdeksan vuotta sitten, tykkäsin tosi paljon ruskeasta. Niiltä ajoilta siis on tuo ruskea sohvakin. Jossain vaiheessa tuli totaalikyllästyminen. Nyt taas olen alkanut viehättymään ruskeaan, ainakin hieman. Pärekorit ja vanha omenalaatikko on ihania, jotain sellaisia toivoisin lisääkin. Niistä tulee kivaa lämpöä. Varsinaisesti värejä en oikeen näin talviaikaan kaipaa, hennot pastellit muuttavat meille sitten taas kevättä kohti mennessä.
Me jatkamme rymsteerausta, se ei ehkä lopu koskaan. Hyvä niin! ♥