torstai 2. lokakuuta 2014

Työpöytä jämälaudoista

Ensinnäkin, KIITOS teille kaikille, jotka kommentoitte edelliseen postaukseen. Muistin taas, miksi bloggaaminen on niin kiva harrastus. Se, että on paikka jossa voi purkaa tuntemuksiaan on ainakin minulle tosi tärkeää. Mutta mikä parasta, tämä on myös paikka, jossa saa vertaistukea, jaetaan kokemuksia ja keskustellaan. Oli antoisaa lukea teidänkin kokemuksia aiheeseen liittyen. Sitä on bloggaus parhaimmillaan! Kiitos, kiitos, kiitos. ♥

Mennäänkö taas vähän kevyempiin aiheisiin? Mulla on jo pitkään ollut mielessä moniakin juttuja, joita uuteen kotiin tehdään itse. Pienempien tekeleiden lisäksi muutama huonekalu on odottanut innostusta. Nyt se innostus on alkanut nostaa päätään... Tällä viikolla on syntynyt alakerran työhuoneeseen pöytä. Valmiiden pukkijalkojen päälle löytyi sopivat lankut, kun kannettiin pihalle toimitut listapaketit sisälle. Niiden alle oli nimittäin tehty lava leveistä, upeista laudoista. Just sopivat työpöytään! Maalasin ne harmaaksi, vielä täytyy ohuella rimalla kiinnittää ne yhteen, jotta pinnasta tulee tasaisempi. Nyt ne vaan vasta lepää pukkijalkojen päällä. Pinta jää toki epätasaiseksi, eikä siinä olekaan tarkoitus sen kummemmin piirtää tai kirjoittaa. Lähinnä pöytä on läppäriä varten.




Työhuone on vielä vähän kesken (mm. kaikki listat puuttuu, kuten alemmasta kuvasta voi nähdä) ja toimiikin tällä hetkellä työkalujen ym. säilytyspaikkana. Ei siis todellakaan kuvauskunnossa. ;) En kuitenkaan voinut vastustaa kiusausta kokeilla pöytää omalle tulevalle paikalleen. Minä tykkään, siitä tulee juuri sellainen mitä olen kuvitellutkin! Huoneeseen on myös matto ja työtuoli valmiina, voi kunpa pääsisin jo laittamaan nekin paikoilleen. 

Koska lautoja oli 6 x 4,5 metriä, riittää niistä toki muuallekin... Tällä hetkellä tekeillä on kuistille kivaa ja käytännöllistä, saanen sen tänään valmiiksi? Laitan sitten kuvia sieltäkin. Kuisti on muuten ensimmäinen huone, joka on ihan viimeistäkin listaa myöten VALMIS. Halleluja! Silmä on niin tottunut tähän keskeneräisyyteen, että ihan hämmästelen, miltä valmis tila näyttää. Niin ihanan... viimeisteltyä. Ja kodikasta! Rakastan Kannustalon massiivia listoja, ne on jotenkin niin näyttävät. Etenkin jalkalista, joka on huimat 12 cm korkea. Me valittiin kotiimme Aurora-listat, vaikka tämä talo onkin julkisivun puolesta pääosin Rauhala. Täytynee kirjoitella listoistakin tarkemmin, kunhan vaan ehtisin. 

Tyttö on päiväunilla ja minulla odottaa tuossa selkäni takana lattialla kasa kankaita... projekteja riittää, onneksi nyt on myös innostusta. Kuullaan taas! :)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteistanne!

Tämä on hyvän mielen blogi, jossa julkaisen vain viestit, jotka myös pitävät sen sellaisena. :)