maanantai 30. syyskuuta 2013

Ripaus mustaa


Muutama vuosi sitten en voinut kuvitellakaan kotiimme mitään mustaa. Se ei tuntunut yhtään omalta. Nyt, kun uuden talon sisustussuunnittelu on täydessä vauhdissa, olen huomannut kuinka musta hivuttautuu sinne hiljalleen. Käytän ihan liian monta tuntia viikossa Pinterestin ihanassa maailmassa ja ihastellen pinnailen aina vain graafisempia kuvia, joissa on ikisuosikkini valkoisen lisäksi ripaus mustaa.


Viime päivinä olen suhautellut mattamustalla maalilla kaikenlaisia pieniä juttuja, jotka koristaa jo tätä yksiötä. Oksia, vanhoja valokuvakehyksiä, lasipulloja... Ihan uusi elämä uuden värin ansiosta! Näissä kuvissa näkyvä oksa on ihan lempparini.

Paljon valkoista, sopivasti eri harmaan sävyjä ja vähän mustaa. Puuta ja betonia. Pellavaa, puuvillaa ja villaa. Siellä täällä hempeitä väripilkkuja. Näen jo silmissäni uuden kodin ilmeen. ♥

maanantai 23. syyskuuta 2013

Minille



Kirjoittelin elokuun alussa jutuista, mitä olen vauvalle tekemässä. Silloin olin pitkän lomani alussa ja tuntui, että on vielä paaaljon aikaa ommella ja neuloa. Olinhan asennoitunut, että vauva syntyy lokakuussa. Niinhän siinä kuitenkin kävi, että päivät kului huomaamatta ja aika loppui kesken! Suurin osa suunnitelluista jutuista tuli tehtyä, mutta ihan kaikki ei tullut valmiiksi. No toisaalta, nyt on mukavaa puuhastelua siksi aikaa kun vauva nukkuu.

Mobile kuitenkin saatiin valmiiksi ennen vauvan syntymää. Se on rakkaudella tehty, mieheni teki puukehikon ja minä maalasin sen ja tein siihen roikkuvat pallot ja pilven. Äidin ja isin tekele rakkaalleen. ♥













Me ollaan minin kanssa aloitettu arki, kun iskä palasi töihin. Tai no, voiko tätä arjeksi vielä kutsua kun joka päivälle on ohjelmaa aika paljon? Vai tätäkö on äitiyslomalaisen arki? Ihan hengästyttää. Kyläilijöitä riittää, ristiäisiä pitäisi järjestää jo kovaa vauhtia, pyykkirumbaa ja muita kotitöitä, kaupassa käyntiä (sekin vie aikaa ihan eri tavalla vauvan kanssa!), neuvolakäyntejä ja Ikea-reissukin on jo sovittuna. Ja vaikka vauva onkin maailman kultaisin ja lähinnä vain syö ja nukkuu, vie sekin aikaa... sillä imettäessä ei hirveästi samalla voi tehdä muuta. :) Haluan antaa vauvalle ruokarauhan. Joten iso osa päivästä menee sohvalla istuessa ja ruokkiessa vauvaa. Mutta mikäs siinä, ihanaa olla toiselle niin tärkeä. ♥

Nyt hän simahti sohvalle vierelleni, joten pääsen ruuan laittoon. Työmies saapuu pian kotiin, ihanaa. :)

Hyvää alkavaa syysviikkoa!

torstai 19. syyskuuta 2013

Ihana vuodenaika





Oon niin hulluna syksyyn! Voisin katsella tuntitolkulla syysaiheisia kuvia ja haaveilla, sekä tietysti kehitellä mielessäni erilaisia syysjuttuja kotiin. Vaikka todella nautin täysillä ajasta tässä ja nyt, niin kieltämättä malttamattomana odotan jo ensi syksyä, jolloin ollaan uudessa talossa. Vauvan ei tosin tarvitsisi olla silloin jo 1-vuotias taapero, apua!

Sain vihdoin siivottua kesäkukat ja yrtit pois parvekkeelta. Aloitin sen syyskuntoon laittamisen, hiljalleen. Olen istuttanut hurjan määrän kanervia, kaivanut esiin lasipurkkeja ja -pulloja kynttilöitä varten, hakenut oksia ja käpyjä... lisää tarvitaan! Parveke on niin iso, että saa nähdä kuinka saan sen nätiksi, koska tarkoitus ei ole käyttää siihen juurikaan rahaa. Kaivellaan kätköjä ja tutkimusmatkaillaan luonnossa.

Tuli muuten hauska juttu mieleen. Olen kaveripiirissämme tunnettu intohimoisena syksyn rakastajana ja ennen kaikkea hehkuttajana. Kaikki muistaa aina vinoilla, kun intoilen pimeistä illoista, takkatulesta, kynttilöistä, sohvan nurkassa neulomisesta... tiedätte varmaan. :) Vauvan synnyttyä eräs pariskunta kirjoittikin onnitteluviestiin, että "Jennikin sai vihdoin syysvauvansa". :D Silloin tajusin itsekin, että vaikka toiveissa oli alkuvuoden vauva, piti kaiken kuitenkin mennä just näin. Vauva antoi odotuttaa itseään ja minä sain maailman rakkaimman paketin rakastamanani vuodenaikana. ♥

Kuvat Pinterestin Autumn -kansiostani.

tiistai 17. syyskuuta 2013

Vauvaa ja vauvaa














Viikon verran on nyt totuteltu uuteen arkeen kotona ja huomaan jo nyt kuinka aika juoksee. Voisko tätä vähän hidastaa? Tuntuu, että vauvakin kasvaa silmissä. Kamera on viime päivät taltioinut lähinnä vauvaa, tuntuu, että haluaisin ikuistaa jokaisen ilmeen ja asennon, jokaisen hetken.



Muut päivittelee edelleen tytön pienuutta, mutta minusta tuntuu, että hänen posket on pyöristyneet eikä jalatkaan ole ihan niin rimpulat. Haikeaa, huomenna hän täyttää jo kaksi viikkoa.

Elämä tuntuu olevan pelkkää vauvaa ja vauvaa, mutta kai se on ihan sallittua? Päivästä kuluu suuri osa ihan vain uuden ihmeen ihmettelyyn. Olen kyllä ihmetellyt hyvällä omalla tunnolla. Tiedän, että vauva on pieni vain hetken ja yritänkin nyt nauttia joka hetkestä. Aamulla pötkötellään pitkään sängyssä tytön kanssa. Tänäänkin nousin vasta yhdeltätoista, hups. Nautitaan myös vielä kun isi on kotona isyyslomalla, ainutlaatuista aikaa.

Ristiäisiä on jo pitänyt vähän miettiä, paikkaa ja päivämäärää. Tarjottavat on pitkälti päätetty, samoin koristukset, värimaailma, kukat... Kutsukorttien tekemisen aloitin jo raskausaikana, nyt ne pitäisi saada valmiiksi. Ihanaa järjestää ensimmäiset juhlat omalle tyttärelle. ♥



Raksallakin ollaan muuten oltu nyt parina päivänä! Taisi tyttö tottua rakentamisääniin jo mahassa, kun ei niistä yhtään hätkähdä. Siellä hän nukkuu tyytyväisenä vaunuissa, kun isi (ja välillä vähän äitikin) rakentaa. Välillä käyn auton takapenkillä imettämässä ja vaihtamassa vaipan, onneksi on tummat takalasit! :D

Kiitos onnitteluista teille, lämmittää mieltä! ♥ Palailen taas. :)


torstai 12. syyskuuta 2013

Tykkään susta niin että halkeen

En tiedä onko kukaan miettinyt syytä hiljenneelle blogille, mutta syy löytyy ja hyvä syy onkin. 

Meille syntyi pieni ja suloinen tyttövauva keskiviikkona 4. syyskuuta.


2350g / 47,5cm

Laskettuun aikaan oli vielä aikaa, mutta joskus käy näin. Loppuvaiheessa ja synnytyksessä oli tapahtumaa vaikka muille jakaa, eikä mikään mennyt kuten olin mielessäni ajatellut. Pääasia kuitenkin, että nyt kaikki on hyvin. Tyttö on terve ja me olemme päässeet vihdoin sairaalasta kotiin.

Itku tuli sillä samalla sekunnilla, kun tyttö parkaisi ja kysyin, kumpi sieltä tuli. "Tyttö se on!" 
Katsottiin miehen kanssa toisiamme ja itkettiin yhdessä. ♥

Ei ole epäilystäkään, etteikö vauva olisi parasta mitä meille on koskaan tapahtunut. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä, kun pieni ja hento uusi ihminen tapitti suurilla nappisilmillään ja hämmentyneellä katseellaan.

Palailen pikkuhiljaa blogin äärelle, kunhan maltan.