maanantai 7. huhtikuuta 2014

Ikean kesä

Viime viikolla kolahti Ikean kesäkuvasto ja vaikka en siitä nyt äkkiseltään kauheasti mitään sykähdyttävää löytänytkään, niin innostuin sen verran, että klikkailin Ikean sivuille katsomaan tuotteita tarkemmin. Oon niin innoissani, kun tänä vuonna saa kesäjuttuja laitella omakotitalon pihalle, vaikkakin se nyt onkin tooodella keskeneräinen. Enemmän pihaa laitetaan sitten kesällä 2015. Keräilin kuitenkin kollaasin ihanista kesäjutuista.


Rauhallista ja luonnonmukaista. Itsellä sama maku säilyy myös ulkosisustamisessa, en sielläkään välitä leikitellä väreillä. Kukista sitä väriä tulee sitten ihan riittävästi omaan makuun.

Tuo alarivin keskimmäinen on kangasta, jota löytyy myös vahapintaisena. Olis mun mielestä aika ihana terassin pöydällä liinana, mitäs te tykkäätte? Ylärivin kynnysmattoja käyn ainakin ostamassa pari kappaletta. Istuintyynyt täytyy uusia, vanhat on niin haalistuneet. Aurinkovarjo pitää myös varmaankin hankkia, sillä en usko että tänä kesänä saadaan vielä meidän lasiterassia tehtyä, niin että pöytäryhmän saisi sinne, vaan se sijoitetaan pihalle ihan taivasalle, joten varjolle on (toivottavasti!) käyttöä.

Kesäkuume alkaa selkeästi nostaa päätään... :)

Kuvat: Ikea

2 kommenttia :

  1. Kova kesäkuume on täälläkin! Toissa viikolla laitettiin jo kalusteet pihalle, mutta vielä ei olla tarjennuttu siellä syödä, vaikka ihania päiviä on ollutkin. Varjo pöydän ylle on myös meillä hankinnassa. Viime vuonna sellaista ei ollut, mutta kyllä olisi mukavampi syödä kun ei häikäise ja on vähän varjoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kesä on jo niin lähellä, että kuume on oikeastaan kiva juttu! ;) Eiköhän sitä kohta tarkene ulkonakin syödä. Meillä on täällä kaupunkiasunnossa lasitetulla parvekkeella ja suorastaan tukalan kuuma, mutta tontilla kun tuuli käy niin on vielä viileämpää.

      Poista

Kiitos kommenteistanne!

Tämä on hyvän mielen blogi, jossa julkaisen vain viestit, jotka myös pitävät sen sellaisena. :)