keskiviikko 14. elokuuta 2013

Kuulumisia raksalta













Huh heijaa, kiirettä on pitänyt.

Siksi myös nyt vaan pikainen raksapäivitys kuvien muodossa, ihanaa kun siellä tapahtuu nyt paljon! Komea mökki on kohonnut tontille, paljon on toki vielä asennusporukallakin hommaa. Odotan jo, että päästään jatkamaan itse rakennustöitä.

Huokailtiin eilen illalla mieheni kanssa, kun siivoiltiin illalla raksalla. Upea tunne, kuinka talo on juuri sellainen mitä kuviteltiin ja ennen kaikkea se on juuri meidän näköinen. Olisi kamalaa, jos nyt tulisi epäileviä ajatuksia, että tuliko sittenkään valittua Sitä Oikeaa talomallia... Tämä on ainakin meille ihan bueno! Ei tietenkään kaikkien makuun, kuten ei pidäkään. Illan jo hämärtyessä katseltiin tieltä keittiön ikkunoista ja ruokailutilan erkkeristä sisälle päin ja kuviteltiin jo, kuinka siellä ensi syksynä palaa tunnelmalliset valot ja kynttilät. Mietittiin, kuinka syödään sitten kolmihenkisenä perheenä iltapalaa ison pöydän äärellä. Minä myös mietin jo, kuinka ihanaa on viettää siellä ensimmäinen joulu... kuinka joulukuusen valot kajastaa isoista ruutuikkunoista pihamaalle. <3

No niin. Kiire on, vaikka tarinaa riittää. Kuitenkin ihan oikeita hommia riittää myös, joten kuullaan taas!

5 kommenttia :

  1. Mikä Kannustalon malli on kyseessä?Ilmeisesti ainakin kaksikerroksinen :) Me olemme katsoneet yksikerroksisia. Tuo on kyllä ihana vaihe kun alkaa konkreettisesti näkemään tulevan kodin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talo on 1,5-kerroksinen, räätälöity Aurora-Rauhala. Pohjapiirustus on lähtöisin Aurorasta, julkisivu on Rauhalan, paitsi kaiteet on Auroraa. Meille mieluisimmat jutut poimittu sieltä täältä. :) Pohjapiirustuksen muutoksilla saatiin helposti räätälöityä parhaiten meidän tarpeita vastaava kokonaisuus.

      Tuntuu kyllä ihanalta nähdä talo muuallakin kuin paperilla! :)

      Poista
  2. Oi teille tulee aivan IHANA talo! <3

    VastaaPoista
  3. Siinä se (melkein) seisoo! Voin vain kuvitella, miten mieletön fiilis on nähdä oman kodin ilmestyvän tontille. Näyttää tosi upealta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri katselin niitä tonttikuvia ja mietin, että pitkälle on tultu! Nyt on ikkunan ja avaimen lisäksi jo vähän muutakin. :)

      Poista

Kiitos kommenteistanne!

Tämä on hyvän mielen blogi, jossa julkaisen vain viestit, jotka myös pitävät sen sellaisena. :)