torstai 7. marraskuuta 2013

Ristiäisten kutsukortit

Otin jo aikaa sitten kuvat tekemistäni ristiäiskutsuista, mutta ne unohtui tuonne satojen muiden kuvien joukkoon. Tässä ne nyt kuitenkin ovat.




Tein hyvin yksinkertaiset kutsukortit, eikä niillä nyt oikeasti ollut varsinaista virkaa informaation puolesta. Meillähän ristiäisiin kutsuttiin vain molempien perheet (ja kummitkin löytyi miehen veljestä ja hänen vaimostaan), joten kaikki luonnollisesti tiesivät ilman kutsukorttejakin juhlien paikan ja ajankohdan. Halusin silti tehdä kutsukortit ja jäihän niistä ihana muisto Hillan "muistojen laatikkoon". Tein siis meille oman ylimääräisen kappaleen.

Kutsussa on käytetty ekopahvia, paria eri paperia, pitsiteippiä ja juuttinarua. Niin simppeliä!

Koska ensi sunnuntaina vietetään isänpäivää (meidän perheessä ekaa sellaista ♥), niin laitetaan nyt tähän samaan toinenkin hetki sitten tehty kortti. Jos vaikka joku kaipaa kortti-idiksiä?



Tällaisen väsäsin Hillan uudelle serkkutytölle, kun kävimme katsomassa häntä tiistaina. Voi hyvänen aika, kun olikin pieni ja suloinen vaavi. Mulle tuli ihan kauhea vauvakuume...o ou. En vaan kyllä käsitä, miten meidän pieni muru onkin kasvanut näin paljon. Hän oli ihan jättiläinen uuden vauvan rinnalla. Hillan mitat muuten 2kk-neuvolassa 4800g ja 55cm, eli syntymäpaino (2350g) yli tuplattu ja pituuttakin tullut 7,5cm. Jaiks!

No niin, johan lähti taas juttu rönsyilemään. Tunnelmallista torstaita, me lähdetään raksalle illaksi.

3 kommenttia :

  1. Ihana kortti, se serkkutytönkin. Odotin kyllä isänpäiväkortti vilahdusta :) sellaista ei vielä paljasteta vai?

    Kylläpä Hilla on kasvanu! Jaiks tosiaan. Hyvin kyllä syö kun on Alexinkin 2kk mitat ohittanut. Täytyy nyt kutsua teidät käymään niin pojatkin näkee vielä pikkutytön.. Pieni se kuitenkin vielä on<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isänpäiväkortit askarrellaan Hillan kanssa huomenna, sitten voin paljastaa. ;)

      Joo, mun yksi suurista huolista ennen synnytystä oli, että onnistuuko imetys ja riittääkö maito. No, eipä tarvi sitä nyt miettiä. ;) Hyvähän se on, että kasvaa...mutta tarviiko ihan noin nopeesti? ;) Mietin tossa just, että on paljon ihmisiä ketkä ei oo nähnyt Hillaa vielä ollenkaan, harmi. Ihan pienenpientä Hillaa ei enää näe, mutta totta, aika pieni se silti vielä on. Saataiskohan me ens viikolle treffit sovittua? :)

      Poista
    2. Ja piti vielä uudestaan tarkistaa niin eihän se ohittanut Alexia :) se olikin joku 6 viikkos neuvola, mihin mun laskutaito on mennyt? Saadaan sovittua! Ilmoittelen vaikka jo tänää.

      Poista

Kiitos kommenteistanne!

Tämä on hyvän mielen blogi, jossa julkaisen vain viestit, jotka myös pitävät sen sellaisena. :)