keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Joulumietteitä










Tuskailtiin taas vaihteeksi eilen illalla mieheni kanssa joulusta. Suurin stressin aiheuttaja on tällä hetkellä lahjat. Niin väärin! Niiden antamisen pitäisi tuottaa myös antajalle iloa ja mielihyvää, mutta tänä vuonna tuntuu että tässä väkisin yritetään keksiä jotain. Olen täysin tyytyväinen vain miehelleni ostamiini lahjoihin...

Emme halua antaa mitään turhaa. Olemme miettineet ja miettineet, mitä kukin tarvitsee. Puuh! Kuningasidea, ohoi, missä olet? Huomenna menen vielä siskoni (+toki meidän vauvojen) kanssa Ideaparkiin, sieltä pitäisi löytää loput. Paniikki! Nyt on pakko kysyä...

Tuskaileeko kukaan muu lahjojen kanssa? Vai keksittekö helposti hyviä annettavia? Vinkkejä?

En tiedä, mietinkö vaan liikaa että onko se hyvä ja tykkääköhän lahjansaaja siitä. Itsetehdyt jutut on mielestäni parhaita, niitä olen tänän vuonna suosinut myös. Paketteihin on kääritty ommeltua, virkattua ja leivottua. Monta neulomistyötä on kesken, katsotaan ehtivätkö jouluksi. 

Lahjojen lisäksi stressaa myös ihan itse joulu. Me joudutaan oikeasti lähtemään matkaan PERÄKÄRRYN kanssa! Kaksi aikuista, lapsi, kaksi pupua, rennot vaatteet, siistit vaatteet, samaan syssyyn myös ristiäisvaatteet, kevyet ulkoiluvaatteet, varuiksi ehkä myös toppavaatteet, pilkkihaalarit, tennarit, korkkarit, kumisaappaat, vaunut, ehkä myös matkarattaat, pupujen häkit, ruoat, lahjat... Ahdistus nousee, kun mietin tavaran lastaamista ja purkamista, ei ole joulurauhasta tietoakaan. Pakko myöntää, että vaikka kuinka joulua itsessään rakastankin, niin eilen illalla tuli sanottua, että olisipa jo ohi koko joulu ja voisi kääntää katseet huojentunein mielin ensi vuoteen. Oikeasti yritän kyllä vielä löytää sen joulumoodin ja koittaa nauttia.

Jälleen eilen fiilistelimme jo ensi joulua, ei voi mitään. Tuntuu, että toistan itseäni jatkuvasti. Siitä tulee vaan jotain niin mahtavaa...ei tavararumbaa, ei jouluruuhkissa istumista. Kaikki se aika, mikä nyt menee säätämiseen, on ensi jouluna aikaa perheelle. ♥

Kuvat viime jouluaatolta. Aamupäivällä kurkittiin siskon poikien kanssa tuvan ikkunoista ulos, että näkyykö tonttuja... 

4 kommenttia :

  1. Itse tuskailin muutaman lahjan kanssa kunnes päätin että mitä sitä keksimään mitään ihmeellistä. Tein ns. herkkukorin...kävin Inkiväärissä ostamassa kaikkia ihania tuotteita oikein ajatuksella että mistä kukin pitää ja kokosin siitä sitten herkkukorin, koriksi ostin jo aiemmin syksyllä leipäkorin alennuksesta.
    Itse pitäisin kovasti tällaisesta lahjasta ja vielä kun käy ostoksilla tuolla Inkiväärissä niin saa vähän markettikamasta poikkeavaa. Tosin marketista ostin sitten muutaman erikoisoluen ja lasipullo limpparin koriin vielä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkukorit on tosi kivoja, just jos niissä on jotain vähän spesiaalimpaa. Tuolla Inkiväärissä en olekaan koskaan käynyt, kiitos vinkistä! :)

      Poista
  2. Kauniita kuvia! Me ollaan sovittu,että aikuisille ei osteta lahjoja. Paitsi puolisot toisille. Näin jokainen saa yhden paketin ja juuri siltä maailman tärkeimmältä<3 Pääasia on,että saadaan olla yhdessä. Minkä rotuinen on tuo koira? Ihana söpöliini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen sopimus olisi kiva...miehen perheen kesken meillä on parina vuonna sovittu, ettei lahjoja, mutta nyt sitä sopimusta ei tehty. Ehkä ensi vuonna taas, nyt tuntuu siltä! ;)
      Siskon Veikka-koira on Bichon Frisé. ♥

      Poista

Kiitos kommenteistanne!

Tämä on hyvän mielen blogi, jossa julkaisen vain viestit, jotka myös pitävät sen sellaisena. :)