keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Juhannusjuttuja

Me vietettiin tänä vuonna juhannusta ihan oman pienen perheen voimin taloa rakentaen, mitenkäs muutenkaan. Retkeiltiin kaikki kolme yötä uudella kodilla. Suurimpina hommina saatiin talon ulkomaalausta vähän eteenpäin ja sisätiloissa saatiin keittiö koottua. Ensi maanantaina tulee vihdoin työtaso, se oli mittatilaustaso, joten jouduimme vähän odottelemaan. Tosin yksi pätkä on vähän väärä, kiitos minun mittavirheen, joten sitä odotetaan vielä pari viikkoa lisää. Kodinkoneet on vielä paketeissaan, laatikoita pitää säätää (nyt raot on epätasaiset) ja sen sellaista pientä viilausta, mutta kyllähän sen jo hahmottaa tosi kivasti. 



Meidän juhannus oli täynnä hyvää ruokaa, me mm. savustettiin lohta, syötiin paljon uusia perunoita ja tilliä, salaattia, grilliherkkuja (molemmilla muuten ihan järjetön halloumihimo tällä hetkellä!), paistettiin lettuja ja herkuteltiin niitä kermavaahdon ja mansikkahillon kanssa... nam. Hyvin sitä pystyy raksallakin tekemään hyviä ruokia, tai no oikeastaan siellähän on melkeinpä paremmat puitteet kuin meillä täällä yksiössä.


Käytiin myös paljon kävelyillä. Koko asuinalue oli aika hiljainen, monet olivat poissa kotoa. Kiva tunnelma, eikä meitä haitannut kylmyyskään. Vaatetta vaan päälle tarpeeksi, niin mikäs siinä. Ilma oli kivan raikas! Juhannukseen kuuluu ehdottomasti luonnonkukat ja niitä käytiinkin poimimassa.


Koska keittiön kokoamisesta syntyi paaaljon pahvilaatikoita, saatiin tehtyä aikas komea kokko! Turvallisuussyistä poltettiin sitä kyllä peltitynnyrissä, mutta hieno se oli silti. Tyttönen nukkui sikeästi omassa huoneessaan, meillä oli itkuhälytin ulkona ja nautittiin tulesta kauniissa, kylmässä ja hyvin hiljaisessa kesäillassa. Kokko muuten lämmitti aivan ihanasti!

Sellainen juhannus pääpiirteittäin, oli oikein mukavaa. Meillä oli koko ajan päällä Radio Suomi, oli mukavaa kuunnella kunnon juhannusradiota. Päässä soi vieläkin mansikkaa ja valkoapilan kukkaa, jota mun mies intoutui hoilaamaan, kun se soi pariinkin kertaan. Kansanradio on ihan meidän lemppari, eikä se pettänyt tälläkään kertaa! Puhuttiin myös, että jännä miten nykyään ei kumpikaan enää jaksa kuunnella niitä radiokanavia, mitä joskus nuorempana. Kaikenmaailman NRJ:t, Voicet jne. Ei ei, ei vaan pysty! Radio Suomi, Yle Puhe ja SuomiPop, siinä meidän kova kolmikko nykyään.

Ainoastaan juhannussauna jäi puuttumaan, se harmitti molempia. Onneksi ensi vuonna meillä on sellainenkin, voidaan tehdä taas vihta (kuten aiempina vuosina aina) ja hakea koivuja ovenpieleen. Sitä odotellessa. :)

12 kommenttia :

  1. Kuulostaapa mukavalta teidän perhejuhannus omalla tontilla! <3 Kyllä se siitä näyttää valmistuvan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, joka päivä tapahtuu jotain... hitaasti, mutta tapahtuu silti. ;)

      Poista
  2. Kiva kun on saanut uuden blogin lukulistalle ja vielä omalta paikkakunnalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, onpas hauska kuulla, tervetuloa! :)

      Poista
  3. Minkä sävyinen talo teille tulee? Näyttää samalta kuin meidän, sillä kysyn. :)
    -l-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sävy on Tikkurilan 568X, jos nyt en ihan väärin muista. Kaunis väri meidän mielestä! :)

      Poista
    2. Aivan, on kyllä kaunis! Meillä TIkkurilan 616x, mutta pikkuisen petyin, hain vaaleampaa harmaata, mutta tulikin vähän liian tummahko :( Mutta näillä mennään ainakin seuraavat 10 vuotta :)

      Poista
    3. Oi voi, oikea ulkomaalin sävy on kyllä tosi haastavaa löytää! Ja tuntuu olevan niin, että se tummenee siinä isolla pinnalla. Me ostettiin tuota ensin pieni testipurkki ja katseltiin sitä muutaman päivän ajan seinässä. Oltais ehkä haluttu hitusen lämpimämpää (ja toisaalta puolestaan tummempaa, tuo on aika vaalea harmaa) mutta sävy oli kuitenkin niin lähellä just sitä oikeaa, että otettiin se. Luulen, että jos olisin testaillut montaa, niin en olisi osannut päättää. :)

      Poista
  4. Moikka! Erittäin hyvän sävyn olette valinneet, meillä myös tuo sama. :) meillä kävi vähän köpelösti, kun luotettiin ensin tästä kartan mukaan yhden edelliseen sävyyn ja ostettiin sitä sitten koko taloon, ja maalattuamme yhden seinän, sävy osoittautui ihan vaaleansiniseksi! Vaikka piti olla vain asteen tästä vaaleampi harmaa. Mutta näitä sattuu! Teillähän näyttää jo tosi valmiilta ja hyvältä! Ihana tuo keittiön seinä! :)
    T. Naapuri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No moi! :) Oi ei, mä olin katsovinanikin että onko teillä ensin maalattu jollain tosi vaalealla, oli siis. Tänään kävelin siitä Hillaa työnnellen ohi ja voi että näytti hyvältä! Teillä kun on julkisivu muutenkin tehty, siis koristuksen jne. niin näyttää niin kauniilta. ♥ Kiva nähdä myös, miltä oman talon sävy näyttää isona pintana.

      Ihme kyllä meilläkin muutto lähenee... paneelit ja listat tulee ensi viikolla, niin päästään tekeen katot valmiiksi. Sitten lattia ja niin edelleen, kyllä se siitä. Eilen mies irtisanoi nykyisen asunnon, joten ensi kuussa pitää ainakin täältä olla pois! :D

      Poista
  5. Hei Jenni, löysin tänne ihanaan blogiisi tänään ihan sattumalta, tuli ja jäin :-)
    Tulee ihan menneet ajat mieleen, kun rakensimme Kannustalon Rauhalaa
    tyttäremme ollessa ihan pikkuinen. Oi niitä aikoja! Muistan vieläkin sen tunteen,
    kun ensimmäisenä aamuna heräsin uudessa kodissa ja mietin, voiko tämä olla totta
    tai onko tämä unta vaan. Niin mahtavalta tuntui päästä muuttamaan uuteen, omin
    käsin rakennettuun kotiin!

    Tervetuloa vastavierailulle! Blogissani on juttuja rakkaasta mökistämme Turun saaristossa ja
    vilahtaa jutuissa Rauhalammekin, jota olemme remontoimassa parhaillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No heippa ja lämpimästi tervetuloa! Olipas hauska, että löysit. Kiva kun linjoilla on samanhenkisiä ihmisiä. Teillä on sitten ollut juuri niin kuin meillä nyt, Rauhala valmistumassa ja tyttö nyt 10kk. Mekin tehdään omin käsin, tuntuu niin hitaalta puurtamiselta, mutta juuri tuota tunnetta yritän kuvitella ja jaksaa sen voimalla. On varmasti todella epäuskoinen olo, kun on vihdoin pässyt muuttamaan! :)

      Tulen ehdottomasti lukemaan sunkin blogia, mökki ja saaristo kuulostaa hyvältä, Rauhalasta nyt puhumattakaan! :)

      Poista

Kiitos kommenteistanne!

Tämä on hyvän mielen blogi, jossa julkaisen vain viestit, jotka myös pitävät sen sellaisena. :)