torstai 1. elokuuta 2013

Hiuksia ja shoppailua

Eilinen oli oikea tyttöpäivä! Menin aamusta kampaajalle, pitkästä aikaa. Aloitin hiusten pitkäksi kasvattamisen syksyllä 2010, häitä silmällä pitäen. Samalla myös aloitin niiden tummentamisen, en tosin mitenkään radikaalisti, vaan vähitellen raidoittaen. Pidän eniten luonnollisista hiuksista, joissa on monia eri sävyjä.

Häiden aikaan minulla oli pitkä ja omalla mittakaavallani tumma tukka. Tykkäsin siitä! En myöskään leikannut sitä kuuluistaa rouvatukkaa häiden jälkeen, vaan pidin pitkän leijonanharjani. Tänä keväänä alkoi vihdoin vähän houkutella taas lyhyempi kuontalo... samoin tuttu ja turvallinen vaaleus.

Eilen sitten pätkäistiin noin 15cm pituudesta ja laitettiin koko pää täyteen raikkaan vaaleita raitoja. Lyhyempikin malli houkutteli, mutta sen verran olen käytännöllinen ihminen, että haluan saada hiukset kiinni. Lyhyemmän tukan ajoilta muistan nimittäin sen, kuinka välillä ärsytti, ettei saanut edes pientä nutturaa, ponnaria tai lettiä tehtyä. Etenkin nyt pidän kiinni saamista tärkeänä, kun on vauva tulossa ja voin kuvitella että joka aamu ei ole aikaa laittaa sitä tukkaa niin kauheasti. ;) Skarppi ja siisti nuttura pelastaa aina! Ja siinä vaiheessa, kun vauva kasvaa ja alkaa himoita joka asiaan tarttumista, saan sentään hiukseni turvaan repimiseltä.


Kampaajan jälkeen suuntasin auton nokan kohti Ideaparkkia, jossa treffasin siskoni. Mahdettiin olla hauska näky, molemmilla aika samankokoinen vauvamaha ja muutenkin olemme melko samannäköisiä. Lisäksi uusi tukkani on nyt hyvin samanlainen kuin siskolla.

Siskon kotiinlähdön jälkeen jäin itse kiertelemään vielä pariksi tunniksi. Tein muutamia löytöjä sekä vauvalle että miehelleni ja itsellenikin.

Kiva päivä oli, joskin kotiin päästyäni jalkoja särki ja olin aivan poikki! Rankkaa tuo kaupoissa kiertely.

2 kommenttia :

  1. Noora ilmiantoi sut, en olis muuten löytänyt tänne!! Kjäh kjäh. <3

    Terkuin, armas siskosi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noora on tosistalkkeri, kun blogi on ollut pystyssä vasta pari päivää! :O :D
      Piti eilen sulle kertoakin uusi osoite, mut en muistanut. :) Mutta hyvä kun löysit tänne. <3

      Poista

Kiitos kommenteistanne!

Tämä on hyvän mielen blogi, jossa julkaisen vain viestit, jotka myös pitävät sen sellaisena. :)