keskiviikko 21. elokuuta 2013

Syysjuttujen fiilistelyä

Jaiks, se on kuulkaas alle kuukausi laskettuun aikaan! Hurjaa ajatella, että meille saattaa syntyä vauva vaikka jo parin viikon kuluttua. Toisaalta, hyvin mahdollista on myös, että häntä odotetaan vielä lokakuussakin. Tällaiselle jollain asteella kontrollifriikille ihmiselle ehkä hyväkin, että kaikkeen ei voi vaikuttaa. Anopin kanssa eilen juteltiin, kuinka nämä on asioita, joissa elämä kuljettaa ja tilanteisiin pitää vaan sopeutua. Ja hyvä niin. :) Samalla puhuttiin myös siitä, kuinka olisi helpompaa rakentaa, jos ei olisi raskaana. Mutta tämä vauva ei tullut kuin tilauksesta, ja näin jälkikäteen ajateltuna sekin on hyvä niin. Tämä oli tarkoitettu juuri näin ja me iloitaan hänestä ehkä vielä vähän enemmän, kun häntä sai odottaa...ja odottaa.

Eksyn taas aiheesta, mutta tuli samaisesta keskustelusta mieleen, kun anoppi kertoi katselleensa vanhoja valokuvia. Joukossa oli otos, jossa hän on odottaa viimeisillään esikoistaan, mieheni veljeä, ja maalaa samalla heidän rakenteilla olleen omakotitalon räystäslautoja. :) Anoppi kertoi ajatelleensa, kuinka hassua on, että nyt minä olen viimeisilläni raskaana ja meillä on talo rakenteilla. Nuoria olivat hekin, vielä nuorempia kuin me nyt. Kiva yhtäläisyys. :)

Kävin muuten toissapäivänä metsässä löytöretkellä. Ilma tuoksui ihanan syksyiselle, sateen jälkeiselle raikkaudelle. Etsin ensisijaisesti kanervia, niitä ei löytynyt. Sen sijaan keräsin pari kimppua kauniisti punertuneita mustikanvarpuja, ihana pala syksyä kotiin. Laitoin niitä raksalla laastista tekemiini ruukkuihin. Etsin kirpparitavaroiden joukosta sopivan mallisia astioita ja sivelin niitä ylijääneelle oikaisulaastilla, tuli ihania! :) Näyttää betoniruukuilta, mutta ovat vähän kevyempiä.

Lisäksi nappasin talteen pari kaunista oksaa, ne saa ehkä vähän maalia ylleen, tai sitten ei. Mietin vielä asiaa, mietin myös päätyvätkö ne sisälle vai parvekkeelle. Syyskoristuksia kuitenkin. Lisäksi koko metsä oli ihan punaisenaan puolukasta, joten pitihän niitä poimia! Astiaa en ottanut mukaan, kun ajattelin, ettei vielä ole puolukat noin kypsiä. Kävelin sitten takaisin autolle ja onneksi löytyi muovisäkki, joka täyttyi nopeasti. Vähän vaan tuo kyykkiminen ottaa jo koville, mutta pitihän sitä puolukkaa saada... Ne päätyivät vispipuuroksi. Tänään yritän ehtiä keräämään oikein astian kanssa, niin saa tehtyä puolukkahilloakin. Vähän on kyllä viime vuotista hilloa jäljellä, mutta kun niin rakastan hillojen keittelyä, että pakko tehdä lisää. Onneksi meidän taloyhtiössä on varastotilojen lisäksi kylmäkellari erikseen, jossa kaikki mummot ja minä voimme säilöä tekeleitämme. ;)















Nyt lähden tontille vähän pinoamaan puita ja josko siitä iltapäiväksi puolukan poimintaan. :)

2 kommenttia :

  1. Minäkin rakastan metsässä olemista ja hillojen keittelyä, mies aina kiusaa että olen vähän tällainen mummojen touhuista tykkäävä hih :) Aloitin harjoittelemaan uudestaan virkkaamistakin, viimeksi yläasteella olen kutonut/virkannut. Toiset tykkää myös elomessuista mutta itse tykkään Hämeen Linnan keskiaikamarkkinoista joissa sitten ei pahemmin ikäisiäni näkynyt?! Käsintehty on paljon kauniimpaa kuin mikään muu. Kauniin betonimaljankonkin olet väsännyt!

    Käytiin muuten katsomassa tuttujen taloa ja eihän teidän upeaa taloa voinut olla huomaamatta kun ihan siinä naapurissa melkein oli, siitä tulee upea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaltaiseni mummo siellä siis, kivaa! :) Viime syksynä kokeilin tehdä ensimmäistä kertaa luumu-omenahilloa, siitä tuli hyvää. Virkkaamiseen jää koukkuun, varo vaan! Ei tosin ollenkaan paha asia. Virkkaat vaikka joululahjoja, jos innostus jatkuu! Itse olen aina ollut aika kova virkkaaja/neuloja/ompelija, tekstiilisuunnittelijahan olen ammatiltanikin. Ja kun itselleen tekee, ei ole rimakaan niin korkealla, kiva välillä kokeilla kaikkea uutta ja jos ei ihan onnistu, niin ei se haittaa. Välillä sitten onnistuu niin hyvin tekeleet, että niitä kehtaa antaa lahjaksikin. :)

      Oi hassua, oot nähnyt meidän talon ihan livenä! Kiitos, itselläkin edelleen vaan voimistuva tunne että siitä tulee niin KOTI. <3

      Poista

Kiitos kommenteistanne!

Tämä on hyvän mielen blogi, jossa julkaisen vain viestit, jotka myös pitävät sen sellaisena. :)