lauantai 13. syyskuuta 2014

Metsänneito

Täällä on sairastettu enemmän ja vähemmän tämä viikko. Tyttö sai alkuviikosta kolme rokotuspiikkiä neuvolassa ja ehkäpä niistä johtuen ollut kuumeinen, nuhainen ja vähän itkuherkkä. Pahimmillaan oli keskiviikkona, kun tuntui ihokin olevan ihan kosketusarka, koskeminen ja sylissä pitäminen sattui. Kuitenkin syliin piti päästä, tietysti. ♥ Epäilen kyllä, ettei tämä johtunut pelkästään rokotteista, vaan saattoi jotain flunssatartuntaa saada lauantaina juhlissaan, koska mullakin alkoi sitten torstaina kurkku kipeytyä. Tylsää! Olenkin nyt sitten itse ollut vähän kuumeinen ja tukkoinen, tyttö puolestaan on jo aika lailla terve. 

Omakin olo oli tänään aamulla jo parempi, joten pakkasin tytön, kameran ja muut jutut mukaan ja lähdettiin vähän metsään kuvailemaan. Raikas ja kirpeä syysilma aamutuimaan, aika ihanaa.







Me ollaan torstaista asti oltu ihan näin tyttöjen kesken, mies on ystävänsä polttareissa sunnuntaihin saakka. Mentiin kyllä torstaina mun vanhemmille yhdeksi yöksi ja onneksi mentiinkin, kun oma olo huononi siinä illan aikana aika nopeasti. Äiti on aina äiti, näin aikuisenakin. ♥ Mua pidettiin hyvänä ja sain apua tuon vilpertin hoidossa, ihan parasta. Perjantaina päivällä mun vanhemmat kävi vielä kaupassakin tytön kanssa, sain jäädä yksin sohvalle peiton alle pötköttään. Näin hoitui omatkin kauppaostokset, pyytämieni juttujen lisäksi tuli vielä ekstraherkkuja. Kiitos äiti ja isi. ♥


Nyt on tuo pieni metsänneito päiväunilla ja minä nautin hiljaisuudesta. On jotenkin erityisen hyvä mieli, ehkä kun tauti on melkeinpä selätetty. Koti on siivottu, on helppo hengittää. Kaikki on niin hyvin, tässä ja just nyt. 

4 kommenttia :

Kiitos kommenteistanne!

Tämä on hyvän mielen blogi, jossa julkaisen vain viestit, jotka myös pitävät sen sellaisena. :)