tiistai 4. marraskuuta 2014

Nautinnollinen viikonloppu













Me oltiin toissa viikonloppuna mökillä rentoutumassa ja irtautumassa hetkeksi kodista, jota myös raksaksi voisi ajoittain kutsua. Tuo on se paikka, jossa me voidaan hengittää helpommin. Tuvan isoista ikkunoista voisi tuijottaa järvinäkymää loputtomiin. En myöskään saa tarpeeksi rätisevästä takkatulesta tai kävelyistä mökkitiellä, saati metsässä. Entäs lempeät löylyt osittain järven päälle rakennetussa vanhassa rantasaunassa, jonka ikkunasta voi samalla katsella ulkona vihmovaa myrskyä? Vastarannalla kajastaa kotikunnan valot, meillä on rannassa vain pari myrskylyhtyä, ettei tarvitse ihan pilkkopimeässä tallustaa takaisin mökin lämpöön.

Luulen, että tuosta tytöstä tulee kasvamaan samanlainen mökkeilijä kuin mekin olemme mieheni kanssa. Sen verran hyvin hän viihtyi, etenkin saunassa. Ihana pieni vesipeto mahtui vielä juuri ja juuri pyöreään pesuvatiin loiskuttelemaan. Oli muuten vähän erilaista mökkeillä tytön kanssa aikalailla tasan vuosi sitten. Ei hän silloin mm. kiskonut takan alaluukkua auki, syönyt hiiliä ja levitellyt niitä ympäri mökkiä...

Sunnuntaina kutsuttiin tytön kummit syömään ja kahvittelemaan, oli kiva saada vieraita. Leppoisaa oleilua, voiko sitä parempaa viikonlopulta toivoakaan?

2 kommenttia :

Kiitos kommenteistanne!

Tämä on hyvän mielen blogi, jossa julkaisen vain viestit, jotka myös pitävät sen sellaisena. :)