lauantai 10. toukokuuta 2014

Ajatuksia äitinä olemisesta

Huomenna saan viettää ensimmäistä kertaa äitienpäivää äitinä. On etuoikeutettu olo. Aloin miettiä, minkälainen äiti olen ja millaiseksi haluan vuosien saatossa kasvaa. Minusta äitiyttä on hyvä miettiä ja onhan se nyt tavallaan minun työtä, joten ei olisi hassumpaa pitää välillä vaikka äitiyden kehityskeskusteluja.

Äitinä haluan olla lempeä ja kärsivällinen. Rauhallinen. Sellainen äiti minullakin on ollut. Äiti, jota ei nähnyt pää punaisena huutamassa. Äiti, joka ei hermostunut (tai ainakaan näyttänyt sitä) kun jotain meni vahingossa rikki. Äiti, jonka ei koskaan kuullut kiroilevan.




Haluan olla lapselleni tuki ja turva, jolle voi kertoa kaiken. Ilot ja surut. En toki halua olla kaveri, ei minulle tarvitse teininä kaikkea vuodattaa. Haluan olla äiti, jolle voi puhua ja purkaa tuntojaan. Toivon, ettei ole asiaa, josta lapseni ei uskalla tai kehtaa minulle kertoa. 

Toivon, että lapseni muistelee isompana, kuinka äiti leipoi maailman parasta pullaa tai teki maailman parhaan makaronilaatikon. Vielä enemmän toivon, että me teemme niitä yhdessä ja niistä jää hänelle kauniita muistoja. Aion olla äiti, joka asettaa rajat ja antaa valtavasti rakkautta. Meillä ei säästellä suukkoja ja haleja.

Teen kaikkeni, että olen äiti, jolla on aina aikaa. On aikaa jutella, on aikaa letittää hiukset, on aikaa leikkiä nukeilla, on aikaa tehdä pannukakku, on aikaa rakentaa maja, on aikaa tehdä hiekkakakkuja, on aikaa lähteä ulos poimimaan kukkia. En halua olla äiti, joka ei ehdi.

Olen ollut äiti nyt vähän yli kahdeksan kuukautta ja niin kiitollinen tästä ajasta. Äitinä oleminen on aivan ihanaa, se on jotenkin niin älyttömän palkitsevaa. On ihan parasta, kun oma lapsi katsoo silmiin ja nauraa. Tai kun hän silittää poskeani. Mikään ei ole parempaa, kuin se, että näen kuinka hän on tyytyväinen ja hänellä on hyvä olla.

8 kommenttia :

  1. <3 Lähes jokainen kirjoittamasi lause voisi olla kuin omasta kynästäni (näppiksestäni siis). Varsinkin tuo "en halua olla äiti, joka ei ehdi" -juttu kolahti. Oma lapsi kun on yksi elämän tärkeimmistä asioista ja mikään ei taida olla taas lapselle tärkeämpää kuin vanhemman antama aika, sen rakkauden ohella.

    VastaaPoista
  2. Jos ei halua olla äiti joka ei ehdi, ei kannata hankkia yhtä useampaa lasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta! Onneksi lapsille on pelkästään ihanaa, että on sisaruksia, joiden kanssa voi leikkiä ja joista on seuraa. :) Ensimmäisen kanssa puuhataan paljon kahdestaan, seuraavat joutuvat jakamaan huomion alusta asti. Mutta eipä ne seuraavat onneksi kärsi siitä jaetusta huomiosta, kun eivät ole ikinä kokeneet sitä esikoisen osaa. Näin se äitiyskin muuttaa muotoaan vuosien mittaan, ensimmäisen lapsen vauva-aikana kaikki on ihan erilaista, kuin vaikkapa itselläni nyt, kun on 5-vuotias, 3-vuotias ja vauva. Ihanaa silloin ja ihanaa nyt, mutta ihan erilaista! :)

      Poista
    2. Voi Anonyymi, en voi sille mitään mutta mun mielestä kuulostat jotenkin katkeralta. Surullista! Jos sulla on lapsia, toivottavasti voit järjestää elämän niin, että ehdit ja olet läsnä.

      Mä en ajattele noin alkuunkaan. Sisarukset on niin suuri rikkaus ja kun nyt yhden lapsen äitinä mulla on edelleen runsaasti aikaa kaikkeen omaan ja esimerkiksi turhanpäiväiseen koneella istumiseen, niin ne on sellaisia mistä olen ehdottomasti valmis tinkimään, jotta aikaa jäisi lapsille.

      Kuten Kaisa sanoikin, sisarukset jakaa huomion, tietenkin. Useamman lapsen äiti ei siis ehdi olla niin paljon kahdestaan jokaisen lapsen kanssa. Se ei kuitenkaan poissulje sitä, että useamman lapsen kanssa voi ihan yhtä lailla leikkiä, mennä puistoon, metsäretkille, poimia niitä kukkia... olla läsnä. Sitä mä tarkoitin. Jätänkö joskus sen tietokoneen kiinni? Onko telkkari pakko avata? Jätänkö tiskit huomiselle? Olenko sittenkin lasten kanssa, annanko aikaani heille?

      Poista
    3. Kaisa, nimenomaan. Ekan kanssa on sitä aikaa kahden kesken, mutta jatkossa sitten useamman kesken. Meno kiihtyy ja kiva niin! :)

      Poista
  3. Ihania ajatuksia sinulla, allekirjoitan niistä ihan jokaisen! Minäkin ajattelen, että tärkeintä on, että on aikaa. Ja että on henkisesti läsnä, eikä vain "paikalla". Äitiys tuntuu tulevan sitä ihanammaksi, mutta vaikeammaksi, mitä isommaksi lapsi kasvaa, vaikka en vielä tiedäkään kuin muutamasta hassusta varhaisvuodesta. (Tosin murrosikää en uskalla vielä edes ajatella...) Kasvatusasioita on tullut mietittyä paljon (opinnoissa, työssä, miehen ja ammattilaisten kanssa), mutta silti usein tulee eteen tilanteita, joissa täytyy aikalisän kanssa miettiä, mitä vastaan ja mitä teen.. Äitiys on aikamoinen elämänkoulu itsellekin.. Rajat ja rakkaus, suukkoja ja syliä - siinä kai tärkeimmät. <3 Me olemme todenneet monta kertaa, että kun rajoista on pidetty kiinni, lapsen ei tarvitse niitä jatkuvasti koetella. Hän tietää, että aikuinen päättää tärkeistä asioista ja vanhemmat ovat samaa mieltä, eikä kiukuttelulla saa tahtoaan läpi.. Mutta silloin kun koettelee, on ihana huomata, että sisukkuutta ja omaa tahtoa pikkuenkelistäkin löytyy. <3 Sen olen todennut, että mikään ei ole yksinkertaista. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan tuo että on henkisesti läsnä. Välillä oikein harmistun, kun huomaan että makoilen kyllä lattialla Hillan kanssa, mutta saatan ajatella jotain ihan muuta.. enkä oikeasti keskity hetkeen. Lapset on niin hetken pieniä, että haluaisin osata elää tässä ja nyt.

      Liputan ehdottomasti rajojen puolesta! Toki, en siitä vielä itse niin tiedä, kun tyttö on vasta tuon ikäinen, mutta nyt jo huomaa kuinka rutiinit ja tietyt käyttäytymissäännöt on tärkeät. (Esim. ruokapöydässä syödään, siinä ei ole leluja eikä telkkaria. Syödään rauhallisesti, sitten leikitään.) Uskon että sama on rajojen kohdalla. Helpommalla sitä varmasti pääsee itsekin kun jaksaa pitää pintansa.

      Äitiys varmasti on vuosi vuodelta haastavampaa, nyt jo toki huomaa että on ihan erilaista olla touhukkaan 8kk-ikäisen äiti kuin vastasyntyneen käärön äiti. Mitähän se on parin vuoden päästä? Kymmenen vuoden päästä? Ei mitään hajua, mutta innolla odotan tulevaa. :) Kiitos Katri ajatuksia herättävästä kommentista. :)

      Poista

Kiitos kommenteistanne!

Tämä on hyvän mielen blogi, jossa julkaisen vain viestit, jotka myös pitävät sen sellaisena. :)