maanantai 5. toukokuuta 2014

Vapun kuulumiset ja raakaa lautaa

Vappu tuli ja meni, toivottavasti vietitte sen mukavissa merkeissä! Me ainakin tehtiin niin, vappuaattona jäi rakentaminen vähän vähälle ja me keskityttiin raksalla aika pitkälti grillaamaan ja syömään. Naapuritkin kävivät kuohuviinilasillisten kanssa moikkaamassa, olipa kiva kilistellä yhdessä. Me ollaan onnekkaita, kun naapuriin rakensi tosi mukava pariskunta. 

Vappupäivänä raksa-apuna oli mieheni vanhemmat ja he toivat samalla Hillalle vappupallon ja sellaisen viipperän. Voi, miten ilahtuikaan noinkin pieni tyttö. :) Palloa varsinkin on halittu ja rutistelu oikein urakalla. Se alkaakin hiljalleen tyhjentyä. Viipperän pakkaan kohta laatikkoon odottamaan ensi vappua, se onkin kiva juttu kun siitä on iloa moneksi vuodeksi eteenpäin, eikä tarvitse aina ostaa uutta.


Muut päivät raksailtiinkin ahkerasti, paitsi minä. ;) Perjantai-iltana kävin koristelemassa yhtä mökkiä mun rakkaan ystävän polttareita varten ja lauantai menikin sitten polttarihumussa. Päivän aikana kävin kertaalleen raksalla syöttämässä Hillan ja tulin myös aikaisin illalla autolla kotiin, jos tyttönen kaipaa maitoa ennen nukkumaanmenoa. Ja kyllä hän kaipasikin, joten hyvä että tulin. Olin toisen ystävän polttareissa viikko sitten lauantaina, joten kyllä nyt on tullut oltua pois Hillan luota useampi tunti! Ja kuten arvata saattaa, ikävä on ollut ihan järjetön.. aika maksimimäärä mitä pystyisin. Anopin kanssa juteltiinkin, että mä olen elänyt aika symbioosissa Hillan kanssa nyt tämän 8kk. Mutta Hilla on niin hyvää seuraa. ;) Ja niin toivottu ja rakastettu tyttö, että mikäs tässä ollessa. Ei oo tullut tarvetta päästä "mihinkään".


Kuten lupasin, napsin tuossa vapun ja viikonlopun aikana kuvia raksalta. Ihan vielä en niitä postaile, mutta yhden pieni kivan yksityiskohdan haluan vilauttaa. Tänään alkoi kuistin raakalautaseinä hahmottua... ja oih, se on just niin ihana kun ajattelin! Laudat on nyt siis pohjamaalattu ja naulattu seinään, jossa ne sitten maalataan toiseen kertaan, jotta naulankannatkin peittyvät.


Mitäs te pidätte? Meillä tulee kuistin yhden seinän lisäksi raakalaudalla tehtynä myös alakerran vessan yksi seinä sekä meidän sängyn tausta. Mielestämme kivan rouhea yksityiskohta muuten aika pelkistetyssä kodissa.


Tämän parissa jatkan taas huomenna aamulla. Isäni lisäksi raksaileen tulee myös äitini, jolle taidankin sujauttaa myös hiomapaperia ja maalisudin kouraan, sillä maalatut laudat on nyt seinässä ja lisää tarvis vielä. Täytyy muuten sanoa että on ollut ihan luksusta, kun molempien meidän äidit, eli molemmat mummit ovat olleet viime aikoina paljon mukana raksalle. Voi, mikä valtava lapsenhoitoapu! ♥ KIITOS.

4 kommenttia :

  1. On kyllä tosi kiva idea! Vähän rouheutta! :) Ja on on todella ihanaa, että olette saaneet lapsenhoitoapua, vaikka eivät ne sukulaiset teilläkään taida lähellä asua. Jouduin juuri peruuttamaan huomisen lääkärini, kun emme saaneet lastenhoitajaa.. Kavereilla on omatkin lapset kipeinä, mies ei pääse juuri huomenna töistään irrottautumaan, ja sukulaiset ovat kaikki vähintään 100km:n päässä, niin ja tietty töissäkin vielä. :) Kiva oli kuulla taas kuulumisianne, ja Hillalla on ihana pipo! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kurjuus, onpa ikävä tilanne! :/ Huonoa tuuriakin vielä, ettei kukaan pysty auttamaan. Tsemppiä sinne! ♥ Toivottavasti sulla ei ollut joku akuutti vaiva ja saat uuden ajan varattua. Lähes samanlainen etäisyys meilläkin on sukulaisiin, joten pystyn hyvin samaistumaan. Joskus olisi kiva poiketa vaikka kahvilla iltasella, mutta yhä harvemmin tulee lähdettyä. Tai no, ei oikeastaan ikinä. Mutta ainakin sitä apua oppii arvostamaan ihan eri tavalla, kun se ei ole itsestäänselvyys. :)

      Poista
  2. Oi niin hieno lautaseinä! Tämä ei kyllä yhtään helpota rakennuskuumetta!! :D tuollaiset yksityiskohdat on niiin kauniita.
    Ymmärrän kyllä hyvin miltä tuntuu olla monta tuntia erossa pikkuisesta, kun on tottunut symbioosiin! Järjestelimme äidille juhlia ja Minea vietti enemmän laatuaikaa isänsä kanssa. Mutta kyllä tuntui niin ihanalta ottaa pikkuinen syliin monen tunnin erossaolon jälkeen! Olen itsekin menossa tässä kuussa polttareihin ja hirvittää, kun pitää olla niin pitkään erossa lapsesta, vaikka yöksi tulenkin takaisin! Anniina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakennuskuume on paha... niin kuin vauvakuume ja no, kaikki kuumeet! :D
      Sama juttu siellä siis kuin täälläkin, yöksi tulin kotiin mutta vähän vaikeaa oli kyllä äidille. Noh, täytyy ajatella, että se on hyvä lapsellekin olla välillä iskän kanssa ihan kahdestaan. ♥

      Poista

Kiitos kommenteistanne!

Tämä on hyvän mielen blogi, jossa julkaisen vain viestit, jotka myös pitävät sen sellaisena. :)