keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Rakas entinen koti

Muutama kuva meidän entisestä kodista...











Tämä oli meidän ensimmäinen omistusasunto, niin rakas vaikka ei todellakaan sisustuksellisesti ollut juuri sitä mitä kaipasimme. Sen verran uusi asunto oli kuitenkin kyseessä, ettei viitsinyt tehdä jättiremonttia vain kosmeettisista syistä. Etenkin, kun tiesimme alusta asti kyseessä olevan välietappi kohti omakotitaloa.

Emme niin välittäneet kylpyhuoneen laatoista, vessan kaapeista, keittiön kaapeista... sen sijaan rakastimme kotimme tunnelmaa! ♥ Huonejako oli toimiva, säilytystilaa enemmän kuin tarpeeksi, piha oli iso ja ihana... tarvitseeko tuota takkaa mainitakaan? Kodin kuningatar, jota näin syksyä kohti mentäessä kaipaan ihan älyttömästi.


Ostimme kyseisen asunnon kesäkuussa 2009 ja myimme sen haikein mielin maaliskuussa 2013. Lähes neljän vuoden asumisen aikana teimme paljon pientä pintaremonttia sisällä ja mylläsimme pihan uuteen uskoon. Lisäksi ehdimme itse mennä kihloihin ja sitten naimisiin. Minä valmistuin ammattikorkeakoulusta muotoilijaksi ja vaihdoin työpaikkaa pariinkin kertaan. Lisäksi ehdimme aloittaa esikoisemme odotuksen. ♥

Paljon merkittäviä tapahtumia mahtui näiden vuosien ajalle. :)

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Maukasta satoa

Harmaata tiistaita!


Muhkea minä aamutuimaan yöllinen sotkunuttura päässä. :D
Tänään lähdin heti aamusta aikaisin kaupoille kiertelemään ja hoitelemaan asioita. Aika monta tuntia siinä kuluihin, tosin tässä vaiheessa raskautta tuo kävely nyt on vähän jo hitaanlaista, joten vaappumisesta johtuen ehkä aikaakin kului niin paljon. Lisäksi olen sellainen haahuilija, mieskin aina naureskelee kun jään jumittaan vähän joka hyllyn kohdalle.

Ihastelin taas vaihteeksi meidän parvekkeen satoa. Muutimme siis huhtikuussa ihanasta, iiisolla pihalla varustetusta rivitalokolmiostamme pieneen city-yksiöön. Surkuttelin paljon sitä, että asunnon myymisen myötä jouduin sanomaan heipat mm. meidän omenapuille, vadelmapensaille, kasvimaille ja raparperiröykkiöille. Kukista nyt puhumattakaan. Päätin jo silloin, että parhaani yritän kasvien kanssa myös kerrostalossa! Nykyisessä raksa-ajan kodissa on neliöitä huimat 29,5, mutta helpotusta tuo lähes kymmenen neliön lasitettu parveke.

Satoa saa poimia päivittäin. Yrttejä on jos jonkinlaisia, niitä käytetään ahkerasti ruokia tehdessä. Oregano, basilika, rosmariini, ruohosipuli, persilja, tilli... ja salaattia tietysti. Lisäksi parvekkeen lasitus on varmaan suuri syy sille, että kurkkuja tulee pal-jon! Isoja pötköjä saa poimia niin, ettei hirveästi ole tarvinnut kaupasta ostaa kurkkuja tänä kesänä. Tomaattia kylvin kolmea eri lajiketta (miniluumutomaatti, kirsikkatomaatti, keltainen tomaatti) ja niitäkin tulee runsaasti. Joka aamu olen saanut hakea leivän päälle tomaattia omista viljelyistä.



Lisäksi meillä on ystävältäni lahjaksi saatu mansikan taimi, joka on lähtenyt myös hulppeaan kasvuun. Makoisia punaisia manssuja on saanut napsia suuhun tasaisin väliajoin.

Ei siis mennyt kesä aivan pilalle, vaikka kerrostalossa se ollaankin jouduttu viettämään! Ensi kesänä kuitenkin onneksi asutaan jo uudessa talossa ja voi pojat, mitkä pihasuunnitelmat täällä jo muhii päässä... :)

Nyt taidan oikaista hetkeksi sohvalle, kunnes alan laittaa ruokaa töistä kotiin tulevalle miehelle.

Mukavaa päivän jatkoa!

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Raksalla

Siitä on kohta jo kaksi vuotta, kun havahduttiin mieheni kanssa katsomaan sillä silmällä lähes naapuriimme muodostuvaa uutta asuinaluetta. Omakotitalosta ollaan haaveiltu oikeastaan aina, kerrostalo- ja rivitaloasuminen ovat olleet pakollisia pahoja ja aina vain väliaikaisia etappeja. Päämääränä on alusta asti ollut oma talo. Lähinnä päänvaivaa tuotti kysymykset talon sijainnista, lähellä palveluja vai maalla, kotiseudulla vai nykyisellä paikkakunnalla, vanha talo vai uuden rakentaminen... isoja kysymyksiä ja kaikissa omat hyvät ja huonot puolensa.



Pohjimmiltaan molemmat kaivattaisiin maalle asumaan, omaan rauhaan, kauas ihmisistä. Kuitenkin toiveissa on ollut perheenlisäys jo useamman vuoden ajan, joten piti ajatella mahdollista jälkikasvuakin. Kuinka he viihtyisivät, kun lähellä ei ole kavereita eikä palveluja. Lisäksi mietitytti, kuinka paljon elämä olisi omien työmatkojen lisäksi mahdollisten lasten kuljettamista harrastuksiin. Ajattelimme, että ehkä tässä elämäntilanteessa meidän on järkevämpää asettua sen verran lähelle kaupunkia, että julkiset kulkee ja polkupyörälläkin on kohtuullinen matka "kaikkialle".




Välillä sydän kaipasi kotiseudulle, ehkä itselläni enemmän kuin miehellä. Usein kuitenkin alkoi ahdistaa se, että siellä on "liikaa" tuttuja. Nykyisellä paikkakunnallamme saa elää jotenkin niin rauhassa. Tuttuja on jonkin verran, mutta kaupassa voi käydä ilman, että törmää jatkuvasti vanhoihin kavereihin ja "kavereihin". Nautimme myös siitä, että olemme täällä jotenkin omillamme. Lisäksi työpaikka sanelee niin paljon. Itse ehkä saisin paremmin töitä muualla kuin täällä, mutta miehellä on niin hyvä työ täällä, ettei sitä ihan kevyin perustein kannata vaihtaa.

Katselimme vanhojakin taloja, mutta mitään täydellistä ei löytynyt. Täydellisellä tarkoitan lähinnä sijaintia, kuntoa, potentiaalia. Uuden rakentaminen alkoi houkutella, kun tietäisimme miten se on rakennettu. Voisimme luottaa siihen, ettei vuoden päästä paljastu pommia, vaan rakenteet ovat terveet. Lisäksi saisimme siitä sisustuksellisesti juuri mieleisemme, valmiissa taloissa ei koskaan löytyisi sellaista, joka miellyttäisi sellaisenaan, ja kaiken remontoiminen kävisi kalliiksi.

Kun hakuun tuli mukavan kokoinen kulmatontti parin sadan metrin päästä kodistamme, aloimme molemmat silmät säihkyen puhua, voisimmeko oikeasti rakentaa talon... Olisiko meistä siihen? Päätimme hakea tonttia ja antaa kohtalon ratkaista. Jos saisimme tontin, se olisi meille tarkoitettu. Jos sen nappaisi joku muu, ei se mitään, sitten se ei olisi meidän paikkamme.

Seuraavalla viikolla tullut sähköposti "olette saaneet omakotitalotontin" tuntui huimalta! Tontti, meillä! Omaa maata! Pidimme tonttiamme varattuna maksimiajan, puoli vuotta, kunnes teimme päätöksen ostaa sen. Elettin maaliskuuta 2012 ja olimme virallisesti maanomistajia.


Nyt, vuotta ja neljää kuukautta myöhemmin olemme vihdoin siinä pisteessä, että kaikki paperityöt, suunnitelmat, kilpailutukset, maatyöt ja perustukset on saatu siihen vaiheeseen, että odottelemme talopaketin saapumista. Tasan kahden viikon päästä saapuu Kannustalon rekka aamulla kello seitsemän ja alkaa kotimme pystytys. Paljon juttua ja kuvia tiedossa....

Ensimmäinen

LOMA!

Äl - oo - äm - aa!

Hyvä syy perustaa uusi blogi. Olen aiemmin kirjoittanut muutaman vuoden ajan Elämää Hirsimäessä -blogia, joka painottui loppua kohden pitkälti hääblogiksi. Menin naimisiin keväällä 2012 ja häiden jälkeen bloggaaminen jäi. Innostus loppui, tuli vähän niin kuin hää-ähky. Lisäksi tuli kaipuu tehdä muuta, kuin istua koneen äärellä.

Olen kuitenkin tässä noin vuoden bloggaamatta oltuani huomannut, kuinka olen sitä kaivannut. On ollut kurjaa, kun ei ole tullut kirjoitettua tärkeitä asioita muistiin. Ei ole myöskään tullut enää valokuvattua elämää, kuten silloin. Ajatus uudesta blogista on pyörinyt päässä kauan... ja nimenomaan uudesta. Halusin puhtaan startin!

Nyt tuntuu, että olisi intoa ja ennen kaikkea aikaa aloittaa tämä harrastus taas uudestaan. Yksi innostuksen syy on uusi kamera, jonka käytön opettelussa menee vielä pitkään, mutta jolla on taas mielekästä kuvata, toisin kuin vanhalla pokkarilla. Lisäksi tärkeää on myös juuri alkanut loma. On muuten vähän pidempi loma kuin koskaan, kesäloman jälkeen jään nimittäin suoraan äitiyslomalle. ♥ Blogiin tulee myös taltioitua fiiliksiä odotuksesta, äidiksi tulemista ja arjesta vauvan kanssa. Hui!

Kirjoittamisen aiheet ei muuten taida loppua kesken ihan heti... kevät ja kesä on mennyt aikalailla kokopäiväisesti raksalla ja vihdoin kahden viikon päästä saapuu talopaketti. Monta vuotta haaveilemamme omakotitalounelma toteutuu! Puuhaa riittää, valokuvattavaa riittää, kirjoitettavaa riittää.


Tervetuloa mukaan!