keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Jouluvalmisteluja ja yhdeksäs vuosipäivä

Tasan viikko aikaa jouluaattoon, miten tässä onkaan aika kulunut näin äkkiä? Tuntuu, että justhan sitä avasi ensimmäisen luukun kalenterista ja nyt on jo suurin osa avattu. Ajankulun tajuaa myös siitä, että vietetään miehen kanssa tänään yhdeksättä vuosipäivää. Yhdeksän vuotta! Ensi vuonna täyttä kymppiä täytyy ehkä vähän juhliakin. :)

Täällä on jouluvalmistelut jo kovasti käynnissä. Näyttäisi siltä, että päästään kerrankin viettämään joulua rennoin mielin ja stressittä. Ihanaa! Luin jokin aika sitten vuoden takaisia päivityksiä ja muistelin kuinka stressaantunut olin. Odotin jo tätä joulua. Ensinnäkin on unelmien täyttymys, että saamme viettää joulun uudessa kodissa. Meidän oma ihana talo, nyt jo niin rakas. Mitähän tästä vielä tulee, kun vuodet kuluu ja muistoja syntyy enemmän?


Sauna saatiin kuin saatiinkin jouluksi valmiiksi. Siitä tuli just niin ihana, mitä suunnitelmissa ajateltiin! Suunnitelmat toki muuttui matkan varrella moneen kertaan, mutta yleisfiilis on se mitä haettiin. Lauteet, katto ja takaseinä on vahattu mustaksi. Sivuseinät on tehty laastilla. Rakastan leveistä lankuista tehtyjä ylälauteita, ne on samaa puuta kuin meidän ruokapöytäkin. Kiukaaksi valikoitui Harvian Kivi, hyväksi todettu vanhassa kodissa, joten päädyimme jälleen samaan. 

Sauna näytti tyhjänä melko pieneltä, mutta nyt valmiina se on oikein mukavan kokoinen. Ylälauteet on vastakkain, meillä on miehen kanssa omat löhöpaikat. ;) Alatasanne on sen verran reilu, että siihen mahtuu hyvin tytön amme. Tytön vielä vähän kasvaessa voimme antaa hänen mennä yksin kylpyhuoneen puolelle läträämään, saunasta on kiva näköyhteys harmaan lasioven ja -ikkunoiden läpi. Sauna on nyt pari kertaa testattu ja ai että, pehmeät ja kosteat löylyt tulee. Tunnelma on himmennettävien valojen ansiosta kivan hämyinen, just sitä mitä toivottiin. Joulusaunaa odotellaan jo kovasti...



Ruokavalmistelutkin on aloitettu. Tänään tein aamupäivällä tytön kanssa jo tämän joulun kolmannen piparkakkutaikinan, mihin sekin aina häviää? :D Kuten kuvasta näkyy, meidän taaperon on tosi innokas apulainen keittiössä(kin). Otan hänet tosi mielelläni mukaan touhuamaan, kun siihen on niin suuri kiinnostus.  Hän hämmentää ja kaataa joukkoon myös valmiiksi mitatut jauhot, sokerit, mausteet tms. Suloinen touhutyttö.

Tein sunnuntaina ensimmäisen koe-erän joululimppua, tuli tosi hyvää! Loppuviikosta teen sitten suuremman satsin, osa menee tuliaisiksi ja loput sitten omaan pakkaseen. Loppuviikosta on vielä perunalaatikon teko, tänään sain loput porkkanalaatikot valmiiksi. Huomenna taidan vielä leipoa piparit ja paistaa pasteijoita pakkaseen. Kalajuttujen tekeminen on sitten alkuviikon hommaa ja itseasiassa sunnutaina haetaan mun vanhemmilta savustettu lohi ja silakkarullat. Ihanaa saada ne valmiiksi tehtynä. ♥

Tehtiin miehen kanssa oikein ruokalista paperille ja ollaan suunniteltu aaton aikataulua. Tästä nimittäin lähtee meidän oman perheen perinteiden rakentaminen, joten on kiva miettiä nyt ettämiten me halutaan tästä lähtien joulua viettää. Mä ihan hykertelen, kun oon niin innoissani. Suurella lämmöllä muistelen etenkin lapsuuden jouluja, mutta myös vielä aikuisiälläkin sekä omien että appivanhempien luona vietettyjä jouluja. Joskus pitää kuitenkin mennä elämässä eteenpäin ja nyt on meille oikea aikea. Aloittaa omat joulut. ♥


Joulufiilis nosti suurella volyymilla päätään viikonloppuna, kun maisemat olivat ylläolevan kuvan kaltaiset. Ihanasti lunta! Alkuviikosta ne vähän suli, ei onneksi ihan kaikki. Tänään aamupäivällä pyryttikin sakeasti ja mulla on kova luotto että kyllä me valkoinen joulu saadaan. Haluaisin jo hakea joulukuusen, mutta mies on kovin vastahakoinen. Kuulemma vasta maantaina. Itse rakastan kuusen tuoksua niin paljon, että haluaisin jo päästä nauttimaan siitä... Noh, jos en saa miestä ylipuhuttua niin maanantaina sitten. Jouluviikon alkamisen kunniaksi. ♥

Rauhallisia ja nautinnollisia jouluvalmisteluja teille!

10 kommenttia :

  1. Ihania kuvia taas pitkästäaikaa :) teidän koti on niin kaunis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmi nkiitos. Nyt yritän skarpata taas blogin kanssa, tulikin vähän pitkä "joululoma". :D

      Poista
  2. Olipas täynnä joulufiilistä oleva postaus! :) Ihanaa <3 Olen itsekin niin joulutunnelmissa, pitäisi tehdä vielä toinen piparitaikina, että neitikin pääsee yhdessä auttamaan! :) Tännekin tuli vihdoin lumi! Ja vaikuttaa tosiaan siltä, että pysyy jouluun asti.
    Anniina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, vastailen vähän myöhässä nyt näihin. Valkea joulu oli ainakin täällä, toivottavasti sielläkin. ♥ Toivottavasti teillä oli myös oikein tunnelmallinen joulu!

      Poista
  3. Ihanan tunnelmallisia kuvia. :) Ja onnea vuosipäivästä, meillekin tulee ensi vuonna täysi kymppi täyteen. <3
    - Kata

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. ♥ Me ollaan sitten monella tapaa samassa veneessä... voi kymppi, eikö tunnukin aika hienolta? :)

      Poista
  4. Aivan ihana sauna, niin kodikas ja persoonallinen sekin. Ihan sellaista mökkisaunan tuntua :) Rauhallista joulua teille uuteen kotiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri mökkisaunafiilistä haettiinkin, kiitos Tuuli. ♥ Toivottavasti teilläkin oli ihana joulu, pikkuneidin ensimmäinen sellainen. :)

      Poista
  5. Onnea vuosipäivänä ja ihana kuulla susta! <3
    Niin tunnelmallisen näköinen sauna ja tomera pikku apuri! Ihania hetkiä teille sinne jouluhuuman keskelle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. ♥ Nyt mä yritän lopettaa tän blogiloman ja palailla taas päivitteleen vähän ahkerammin. Joo sauna on kyllä huippu, se on käytössä aikalailla joka toinen päivä, joskus useamminkin. Joulusaunassa oli ihan taianomaista tunnelmaa... :)

      Poista

Kiitos kommenteistanne!

Tämä on hyvän mielen blogi, jossa julkaisen vain viestit, jotka myös pitävät sen sellaisena. :)