Granitin parhaat

Yksi paikka, missä olen halunnut käydä siitä lähtien, kun se Suomeen vihdoin saapui, on Granit. Olisipa ihan mahtavaa, jos niitä aukeaisi muuallekin kuin Helsinkiin... Olen niin onneton Helsinki-kävijä, mutta ehkä joskus pitää sinne mennä ihan vaan jo Granitin takia. ;)

Käymättömyys ei kuitenkaan estä haaveilua ja pyörimistä heidän nettisivuillaan. Eikä väsäämästä kollaaseja lempparituotteista. :D

Kaikkea ihanaa, enemmän ja vähemmän turhaa. Viimeistään keväämmällä olisi kiva päästä kyseiseen kauppaan shoppailemaan, kun talossa alkaa olla hommat siinä pisteessä, että voi todella hankkia jo pienempiä somisteita.

(kuvat: Granit)

Vauvan vaatteita pestynä

Vietin eilistä yhden naisen koti-iltaa aika suloisissa tunnelmissa...

Pesin vihdoin ensimmäisen koneellisen vauvan vaatteita. Neuvolassa viimeksi käydessäni kovasti suositeltiin, että kannattaisi pikkuhiljaa laittaa kaikki valmiiksi vauvaa varten. Mua on supistellut enemmän ja vähemmän jo raskausviikosta 20 lähtien, viimeisen parin viikon aikana muutaman kerran kivuliaamminkin. Siksi kuulemma olisi hyvä jo vähän valmistautua, jos vaikka lähtö synnärille tulisikin jo ennen laskettua aikaa. Itse en kyllä jaksa uskoa siihen, mutta mutta....

Minä kun olen koko raskausajan koittanut hillitä itseäni, etten intoile kaikesta liian aikaisin! Nyt sitten pesänrakennuspuuhiin ihan ammattilaisen käskystä.

Pienet bodyt, housut, töppöset ja myssyt ovat yön aikana kuivuneet ja nyt voinkin aloittaa silittämisen. Ehkä sitä voisi kohta pestä vähän lisää vauvan juttuja, vaatteita ei tosin ole juurikaan enempää, ollaan oltu kauhean maltillisia hankinnoissa. Ehkä liiankin? Mutta pyyhkeitä, harsoja ja sen sellaisia on vielä pesemättä.

Voi vauva, kun sua jo odotetaan ihan kauheasti! ♥

Kuumana päivänä raksalla

Huh hellettä!

Pitikin näiden kuumien kelien vielä tulla takaisin, itse olisin jo ihan valmis vähän viileämpiin päiviin... osansa jo kohtalaisen suurella vatsalla, unohtamatta mukavia loppuraskauden vaivoja. Osansa kuitenkin jo ihan puhtaasti rakkaudella syksyyn.

Ei auta, kuuma päivä oli ja on ilmeisesti huomennakin. Nukuttiin aamulla niin pitkään kuin nukutti ja jatkettiin vielä löhöilyä sängyllä heräämisen jälkeen. Tuntui kivalta käpertyä miehen kainaloon ja olla vaan. Juteltiin synnytyksestä, siliteltiin mahaa ja naurettiin vauvan potkuille. Mietittiin, minkä näköinen vauva mahassa asustaa. Näistä aamuista nauttii todella, sillä arkiaamut on niin kiireisiä; mies on heräämisestä kymmenen minuutin päästä jo autossa matkalla töihin.

Tontille päästiin lopulta puolen päivän aikaan ja ohjelmassa oli kevyttä puuhastelua. Tasoitettiin sokkelia oikaisulaastilla, tarkoitus on jossain vaiheessa maalata se tummanharmaaksi. Eipä sillä niin kiire, tehdään kun ehditään. Vielä on pari pientä juttua tekemättä, ennen kuin talopaketti saapuu. Hyvin ehditään ja hyvä niin. Mukava tunne, kun ei ole mikään painostava kiire.


Appivanhempien mökiltä löytyi kaipaamamme peltitynnyri, jossa on mukava poltella pahvit ja muuta poltettavat roskat. Komea roihu oli tänään, joskin ensi kerralla pitää laittaa tuli pöhisemään myöhemmin illalla, kun jo hämärtää... ja ehkä vähän viileämpänä iltana. ;) Sieluni silmin näin jo kivoja, viileitä syksyn iltoja lämmittävän roihun äärellä. ♥

Tein muuten ylijääneestä laastista kivoja betonijuttuja...niistä juttua ja kuvaa toisella kertaa. Kuten monille muillekin, betoni on nyt niin löytänyt tiensä meillekin! Sitä löytyy jo täältä yksiöstä, mutta enemmänkin sitä on suunnitteilla omakotitaloon.

Lämmintä lauantai-illan jatkoa!

Hiuksia ja shoppailua

Eilinen oli oikea tyttöpäivä! Menin aamusta kampaajalle, pitkästä aikaa. Aloitin hiusten pitkäksi kasvattamisen syksyllä 2010, häitä silmällä pitäen. Samalla myös aloitin niiden tummentamisen, en tosin mitenkään radikaalisti, vaan vähitellen raidoittaen. Pidän eniten luonnollisista hiuksista, joissa on monia eri sävyjä.

Häiden aikaan minulla oli pitkä ja omalla mittakaavallani tumma tukka. Tykkäsin siitä! En myöskään leikannut sitä kuuluistaa rouvatukkaa häiden jälkeen, vaan pidin pitkän leijonanharjani. Tänä keväänä alkoi vihdoin vähän houkutella taas lyhyempi kuontalo... samoin tuttu ja turvallinen vaaleus.

Eilen sitten pätkäistiin noin 15cm pituudesta ja laitettiin koko pää täyteen raikkaan vaaleita raitoja. Lyhyempikin malli houkutteli, mutta sen verran olen käytännöllinen ihminen, että haluan saada hiukset kiinni. Lyhyemmän tukan ajoilta muistan nimittäin sen, kuinka välillä ärsytti, ettei saanut edes pientä nutturaa, ponnaria tai lettiä tehtyä. Etenkin nyt pidän kiinni saamista tärkeänä, kun on vauva tulossa ja voin kuvitella että joka aamu ei ole aikaa laittaa sitä tukkaa niin kauheasti. ;) Skarppi ja siisti nuttura pelastaa aina! Ja siinä vaiheessa, kun vauva kasvaa ja alkaa himoita joka asiaan tarttumista, saan sentään hiukseni turvaan repimiseltä.

Kampaajan jälkeen suuntasin auton nokan kohti Ideaparkkia, jossa treffasin siskoni. Mahdettiin olla hauska näky, molemmilla aika samankokoinen vauvamaha ja muutenkin olemme melko samannäköisiä. Lisäksi uusi tukkani on nyt hyvin samanlainen kuin siskolla.

Siskon kotiinlähdön jälkeen jäin itse kiertelemään vielä pariksi tunniksi. Tein muutamia löytöjä sekä vauvalle että miehelleni ja itsellenikin.

Kiva päivä oli, joskin kotiin päästyäni jalkoja särki ja olin aivan poikki! Rankkaa tuo kaupoissa kiertely.

Rakas entinen koti

Muutama kuva meidän entisestä kodista...

Tämä oli meidän ensimmäinen omistusasunto, niin rakas vaikka ei todellakaan sisustuksellisesti ollut juuri sitä mitä kaipasimme. Sen verran uusi asunto oli kuitenkin kyseessä, ettei viitsinyt tehdä jättiremonttia vain kosmeettisista syistä. Etenkin, kun tiesimme alusta asti kyseessä olevan välietappi kohti omakotitaloa.

Emme niin välittäneet kylpyhuoneen laatoista, vessan kaapeista, keittiön kaapeista... sen sijaan rakastimme kotimme tunnelmaa! ♥ Huonejako oli toimiva, säilytystilaa enemmän kuin tarpeeksi, piha oli iso ja ihana... tarvitseeko tuota takkaa mainitakaan? Kodin kuningatar, jota näin syksyä kohti mentäessä kaipaan ihan älyttömästi.

Ostimme kyseisen asunnon kesäkuussa 2009 ja myimme sen haikein mielin maaliskuussa 2013. Lähes neljän vuoden asumisen aikana teimme paljon pientä pintaremonttia sisällä ja mylläsimme pihan uuteen uskoon. Lisäksi ehdimme itse mennä kihloihin ja sitten naimisiin. Minä valmistuin ammattikorkeakoulusta muotoilijaksi ja vaihdoin työpaikkaa pariinkin kertaan. Lisäksi ehdimme aloittaa esikoisemme odotuksen. ♥

Paljon merkittäviä tapahtumia mahtui näiden vuosien ajalle. :)

Maukasta satoa

Harmaata tiistaita!

Muhkea minä aamutuimaan yöllinen sotkunuttura päässä. :D

Tänään lähdin heti aamusta aikaisin kaupoille kiertelemään ja hoitelemaan asioita. Aika monta tuntia siinä kuluihin, tosin tässä vaiheessa raskautta tuo kävely nyt on vähän jo hitaanlaista, joten vaappumisesta johtuen ehkä aikaakin kului niin paljon. Lisäksi olen sellainen haahuilija, mieskin aina naureskelee kun jään jumittaan vähän joka hyllyn kohdalle.

Ihastelin taas vaihteeksi meidän parvekkeen satoa. Muutimme siis huhtikuussa ihanasta, iiisolla pihalla varustetusta rivitalokolmiostamme pieneen city-yksiöön. Surkuttelin paljon sitä, että asunnon myymisen myötä jouduin sanomaan heipat mm. meidän omenapuille, vadelmapensaille, kasvimaille ja raparperiröykkiöille. Kukista nyt puhumattakaan. Päätin jo silloin, että parhaani yritän kasvien kanssa myös kerrostalossa! Nykyisessä raksa-ajan kodissa on neliöitä huimat 29,5, mutta helpotusta tuo lähes kymmenen neliön lasitettu parveke.

Satoa saa poimia päivittäin. Yrttejä on jos jonkinlaisia, niitä käytetään ahkerasti ruokia tehdessä. Oregano, basilika, rosmariini, ruohosipuli, persilja, tilli... ja salaattia tietysti. Lisäksi parvekkeen lasitus on varmaan suuri syy sille, että kurkkuja tulee pal-jon! Isoja pötköjä saa poimia niin, ettei hirveästi ole tarvinnut kaupasta ostaa kurkkuja tänä kesänä. Tomaattia kylvin kolmea eri lajiketta (miniluumutomaatti, kirsikkatomaatti, keltainen tomaatti) ja niitäkin tulee runsaasti. Joka aamu olen saanut hakea leivän päälle tomaattia omista viljelyistä.

Lisäksi meillä on ystävältäni lahjaksi saatu mansikan taimi, joka on lähtenyt myös hulppeaan kasvuun. Makoisia punaisia manssuja on saanut napsia suuhun tasaisin väliajoin.

Ei siis mennyt kesä aivan pilalle, vaikka kerrostalossa se ollaankin jouduttu viettämään! Ensi kesänä kuitenkin onneksi asutaan jo uudessa talossa ja voi pojat, mitkä pihasuunnitelmat täällä jo muhii päässä... :)

Nyt taidan oikaista hetkeksi sohvalle, kunnes alan laittaa ruokaa töistä kotiin tulevalle miehelle.

Mukavaa päivän jatkoa!

Raksalla

Siitä on kohta jo kaksi vuotta, kun havahduttiin mieheni kanssa katsomaan sillä silmällä lähes naapuriimme muodostuvaa uutta asuinaluetta. Omakotitalosta ollaan haaveiltu oikeastaan aina, kerrostalo- ja rivitaloasuminen ovat olleet pakollisia pahoja ja aina vain väliaikaisia etappeja. Päämääränä on alusta asti ollut oma talo. Lähinnä päänvaivaa tuotti kysymykset talon sijainnista, lähellä palveluja vai maalla, kotiseudulla vai nykyisellä paikkakunnalla, vanha talo vai uuden rakentaminen... isoja kysymyksiä ja kaikissa omat hyvät ja huonot puolensa.

Pohjimmiltaan molemmat kaivattaisiin maalle asumaan, omaan rauhaan, kauas ihmisistä. Kuitenkin toiveissa on ollut perheenlisäys jo useamman vuoden ajan, joten piti ajatella mahdollista jälkikasvuakin. Kuinka he viihtyisivät, kun lähellä ei ole kavereita eikä palveluja. Lisäksi mietitytti, kuinka paljon elämä olisi omien työmatkojen lisäksi mahdollisten lasten kuljettamista harrastuksiin. Ajattelimme, että ehkä tässä elämäntilanteessa meidän on järkevämpää asettua sen verran lähelle kaupunkia, että julkiset kulkee ja polkupyörälläkin on kohtuullinen matka "kaikkialle".

Välillä sydän kaipasi kotiseudulle, ehkä itselläni enemmän kuin miehellä. Usein kuitenkin alkoi ahdistaa se, että siellä on "liikaa" tuttuja. Nykyisellä paikkakunnallamme saa elää jotenkin niin rauhassa. Tuttuja on jonkin verran, mutta kaupassa voi käydä ilman, että törmää jatkuvasti vanhoihin kavereihin ja "kavereihin". Nautimme myös siitä, että olemme täällä jotenkin omillamme. Lisäksi työpaikka sanelee niin paljon. Itse ehkä saisin paremmin töitä muualla kuin täällä, mutta miehellä on niin hyvä työ täällä, ettei sitä ihan kevyin perustein kannata vaihtaa.

Katselimme vanhojakin taloja, mutta mitään täydellistä ei löytynyt. Täydellisellä tarkoitan lähinnä sijaintia, kuntoa, potentiaalia. Uuden rakentaminen alkoi houkutella, kun tietäisimme miten se on rakennettu. Voisimme luottaa siihen, ettei vuoden päästä paljastu pommia, vaan rakenteet ovat terveet. Lisäksi saisimme siitä sisustuksellisesti juuri mieleisemme, valmiissa taloissa ei koskaan löytyisi sellaista, joka miellyttäisi sellaisenaan, ja kaiken remontoiminen kävisi kalliiksi.

Kun hakuun tuli mukavan kokoinen kulmatontti parin sadan metrin päästä kodistamme, aloimme molemmat silmät säihkyen puhua, voisimmeko oikeasti rakentaa talon... Olisiko meistä siihen? Päätimme hakea tonttia ja antaa kohtalon ratkaista. Jos saisimme tontin, se olisi meille tarkoitettu. Jos sen nappaisi joku muu, ei se mitään, sitten se ei olisi meidän paikkamme.

Seuraavalla viikolla tullut sähköposti "olette saaneet omakotitalotontin" tuntui huimalta! Tontti, meillä! Omaa maata! Pidimme tonttiamme varattuna maksimiajan, puoli vuotta, kunnes teimme päätöksen ostaa sen. Elettin maaliskuuta 2012 ja olimme virallisesti maanomistajia.

Nyt, vuotta ja neljää kuukautta myöhemmin olemme vihdoin siinä pisteessä, että kaikki paperityöt, suunnitelmat, kilpailutukset, maatyöt ja perustukset on saatu siihen vaiheeseen, että odottelemme talopaketin saapumista. Tasan kahden viikon päästä saapuu Kannustalon rekka aamulla kello seitsemän ja alkaa kotimme pystytys. Paljon juttua ja kuvia tiedossa....