perjantai 18. lokakuuta 2013

Yhteenveto kuluneesta viikosta

Perjantaiheipat!

Joko se on taas viikonloppu? Mihin koko viikko katosi?
Meillä oli kyllä jatkuvasti jotain ohjelmaa, joten niin päivät kai vaan vierii. Ollaan oltu raksalla. Olin tytön kanssa kahdestaan mummilassa yökylässä, jotta isi sai nukkua yhden yön rauhassa. Oltiin myös siskollani viettämässä glögi- ja joulutorttukauden avajaisia. Maistui muuten taivaalliselta lähes vuoden tauon jälkeen!




Ollaan menty ympäri kylää eri kaupoilla. Kävimme myös työpaikallani, jossa sovin itselleni kolme sunnuntaityövuoroa ennen joulua. Aika jännää mennä hetkeksi töihin! Onneksi tyttö on sen aikaa isänsä hyvässä hoidossa, joten voin mennä rauhallisin mielin tienaamaan vähän ekstrarahaa.

Meillä on  myös käynyt vieraita, ihanaa kun niin moni aidosti välittää tytöstämme ja on halukkaita ajelemaan häntä katsomaan. ♥




Edellisviikolla oltiin muuten pari yötä mökillä, josta suurin osa tämän postauksen kuvistakin on. Vietettiin tärkeää irtiottoa arjesta, perheaikaa. Sitä edelsi muutama raskas päivä, rakentaminen ja vauva-arki vaatii joskus veronsa ja molemmat mieheni kanssa purimme väsymystä toisiimme, kehen muuhunkaan. Lauantaina olo oli jo molemmilla jotenkin niin kurja, että sain idean lähteä pois kotioloista. Pari päivää niin, ettei koko rakentamista edes mietitty, teki ihmeitä. Mukana oli hyvää ruokaa, avoin mieli, ei tietokonetta. Aikaa toisillemme, aikaa vauvalle. Univelka nyt ei mökillä yhtään vähentynyt mutta perheeseen palautunut rauha loi siitä kyllä illuusion.


Huomenna on taas perinteinen raksatalkoopäivä, täytyykin napsia kuvia niin voin tännekin päivittää tilannetta. Suurimmista edistyksistä mainittakoon, että tiilikatto on valmis ja ensi viikon tiistaina on lattiavalu! Yksi iso etappi on sitten saavutettu ja voimme siirtyä sisähommiin.

Sunnuntain pyhitämme varmaan taas levolle ja perheajalle, se on tärkeää että tätä kaikkea jaksaa. Nyt hyvillä mielin kohti viikonloppua!

4 kommenttia :

  1. Tunnelmallisen talvisia kuvia ja suloinen tyttö teillä <3 Liityin lukemaan, olisi ihanaa jos kurkkaisit myös mun blogin :)

    http://minna-rose.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna -ja tervetuloa! :) Minäpäs tulen vastavierailulle myös.

      Poista
  2. Tosiaan tärkeää pitää välillä vapaa päiviä! Kyllä se on iso ja rankka urakka. Itse olen jo alkanut miettiä kuinka iso homma se tosiaan tulisi olemaan... :/
    Me tulemme toki avuksi joku päivä kun saamme muutaman projektin alta pois. Tai mä voin tulla nuuhkimaan suloisuutta ja ottamaan oppia raksalta.. ja Tuomas auttamaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jännä että vaikka kuinka on asennoitunut rakentamisen rankkuuteen, niin aina välillä se pääsee yllätään. Tosin, onneksi se menee sykleissä. Välillä on ihan hirveä viikko ja sitten tuntuu taas pitkään mukavalta. Enimmäkseen se silti on niin kivaa ja palkitsevaa, että rankkuus unohtuu. Toki, kun yöunet on enemmän tai vähemmän vähissä niin rakentaminenkin tuntuu rankemmalta.
      Ja hei, teillä on niin paljon omia kiireitä ja projekteja ettei tosiaankaan tarvitse tulla avuksi. Muuten voidaan toki nähdä oikein mielelläänkin! <3 Hillakin on kasvanut paaaljon viime näkemästä.

      Poista

Kiitos kommenteistanne!

Tämä on hyvän mielen blogi, jossa julkaisen vain viestit, jotka myös pitävät sen sellaisena. :)