sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Joulu saa tulla

Me pakattiin auto ja se peräkärry lauantaiaamuna, ja hurautettiin koko perheen voimin mun vanhempien kotiin. Täällä tuleekin olemaan meidän tukikohta ensi vuoden puolelle asti. Huomenna lähdetään pariksi päiväksi appivanhempieni mökille, siellä siis vietetään tänä vuonna aatto. Olemme tähän asti viettäneet aatot aina vuorotellen molempien vanhempien luona. Menee muuten tasaisesti vierailut, sillä vuorovuosittelu aloitettiin omien vanhempieni luota ja nyt siis on edessä viimeinen kyläilyjoulu ja se päättyy miehen vanhemmille.



Joulupäivänä tullaan takaisin tänne ja ajetaan vanhempieni mökille jatkamaan joulunviettoa heidän kanssaan. Tapaninpäivänä saadaan seuraksi myös siskon perhe ja päästään halimaan kummipoikaa ja pikkusisaruksiaan. <3

Stressi alkaa hävitä, jäljellä on vain järjetön väsymys. Minulla ja miehelläni. Hillaakin vähän käy sääliksi, kun nyt ei olla ehditty hänen kanssaan seurustella niin intensiivisesti. Lähinnä joutunut laittaan vierelle makamaan ja lykätty leluja viihdykkeeksi. Sitten ollaan pakattu pientä jatkuvasti ulkovaatteisiin ja viety kauppareissuille mukaan. No, onneksi kohta on aikaa nauttia taas Hillasta ihan täysillä ja veikkaanpa, että meidän kahden lisäksi seuranpitäjiä on muitakin... ;)

Lahjat on nyt hankittu, tänään ja huomenna on vielä vähän ruokien tekoa. Tänään käytiin toivottamassa rauhaisaa joulua Hillan toisille isoisovanhemmille, huomenna poiketaan vielä ilahduttamassa toista isoisomummua. Muutama lahjakin pitäisi vielä kääräistä pakettiin. Tai ei voi sanoa pitäisi, sillä lahjojen paketointi on ihanaa! Mieheni aina nauraa "meidän perheen naisille", eli äidilleni, siskolleni ja minulle. Meillä kun on tapana avata lahjat varovasti ja säästää kauniit paperit, nauhat, napit, pitsit... mitä ihanaa nyt pakettiin on laitettukin koristeeksi. Näitä sitten kierrätetään vuodesta toiseen, hyvä niin. Ekologista! En ole moneen vuoteen ostanut joulupaperia, kun vanhoista on kertynyt niin hyvä varasto. Tästä tulikin mieleeni, kun olin nuorempana monesti kaupoissa lahjapaketointipisteissä töissä. Harmittelin jo silloin, kun valikoimissa oli vain niitä kirjavia papereita, eikä muutenkaan ollut aikaa/tarvikkeita väkertää mitään kivaa ekstraa paketteihin. Teki mieli sanoa, että tekisin kyllä hienomman paketin, mutta kun nyt ei ole tarjolla kun näitä papereita... :D

Toivottavasti sielläkin on jo mahdollinen joulustressi laantumaan päin ja pääsette nautiskelemaan kiireettömästä yhdessäolosta rakkaimpien kanssa. <3 Meillä on täällä sauna lämpiämässä, kohta laitetaan Hilla yöunille ja mennään kahdestaan saunomaan. Taidetaan nauttia myös lasilliset viiniä ulkona vilvotellessa ja myrskyä ihaillessa.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteistanne!

Tämä on hyvän mielen blogi, jossa julkaisen vain viestit, jotka myös pitävät sen sellaisena. :)