sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Sunnuntai

Rauhallista 2. adventtisunnuntaita!

Täällä on ollut ihana heräillä uuteen aamuun, kun maa on vihdoin kunnolla valkoinen. Eilen ja toissapäivänä on satanut lunta oikein kunnolla. Tätä olen odottanut jo pitkään! Noustuani sytytin ikkunalaudalle kaksi kynttilää ja istahdin ison kahvikupposen kanssa rauhassa koneen äärelle. Hilla nukkuu vielä isin kainalossa, molemmat kuorsaavat vuorotellen. :')

Nämä postauksen kuvat ovat vanhempieni luota, eli lapsuudenkodistani. Ajelimme sinne Itsenäisyyspäivän iltana, oltuamme ensin päivän raksalla. Vanhemmat olivat taas mökillä, joten saimme olla ihan oman perheen kesken. Mieheni pääsi tekemään lumitöitä (niitä oikeasti kaipaa kerrostalossa asuessa!), lämmitimme saunan ja rentouduimme. Teki niin hyvää!

Hilla nukahti heti kylvyn jälkeen ja me siirryimme viinilasillisten kanssa olohuoneeseen telkkarin äärelle. Tuli taas järjetön kaipaus omakotitaloon, niinkin yksinkertainen asia, kuin se, että lapsen saa makuuhuoneeseen nukkumaan tuntuu nyt oikeasti luksukselta! Enemmän kuin yksi huone, vau! Pienestä sitä oppii olemaan kiitollinen.


Lauantaiaamuna heräiltyämme lähdettiinkin ajelemaan kotia kohti, tai no, raksaa kohti. Appiukko oli kanssamme hommissa ja kyllähän sitä taas jotain saatiin aikaiseksi. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Jälleen kerran, onneksi on apuvoimia, kahden olisimme pulassa.

Nyt minä alan laittautua, ihanan hämyinen sunnuntaiaamu kynttilänvalossa päättyy ikävä kyllä pian. Menen nimittäin tänään taas töihin ja jätän nuo kaksi rakasta keskenään kotiin. Kohta pitää varmaan pienintä jo alkaa herätellä, ettei päikkäriaika siirry ihan turhan myöhäiseksi...

Oikein kaunista ja toivottavasti myös lumista sunnuntaita teille! ♥

4 kommenttia :

  1. Ihania tunnelmallisia kuvia . Tsemppiä teille sinne rakennus projektiin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :) Tsemppiä kyllä tarvitaankin.

      Poista
  2. Hei! Toivottavasti en tungettele ja tää ei oo liian henkilökohtaista. Oon ite samassa tilanteessa pienen lapsen kanssa kotona ja oon miettinyt,että kävisin välillä töissä,mutta vielä en ole raaskinu lähteä. Miten usein käyt töissä ja millaista työtä teet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Et suinkaan tungettele. :) Olen sisustusliikkeessä töissä ja nyt käynyt joulusesonkina tekemässä vain muutaman sunnuntaivuoron. Tämä lähti työpaikan tarpeesta ja omasta halusta tienata vähän ekstraa, sekä toki pitää tietotaitoa yllä. On sitten joskus aikanaan helpompi palata töihin, kun on käynyt välillä verestämässä muistoja. Ensi sunnuntai onkin tällä erää viimeinen, sitten jatkan mammalomailua. Olen kyllä ilmoittanut töihin, että aina saa soittaa ja pyytää apuun, mielelläni tulen sunnuntaisin, kun se ei edes vaikuta äitiyslomarahoihin.

      Meillä on sikäli onnellinen tilanne, että mieheni tekee arkityötä, joten hän on ollut minun työsunnuntait tytön kanssa. Imetyskään ei ole kärsinyt, kiitos rintapumpun. Itselläni ei ollut vaikeuksia "jättää" tyttöä isänsä hoiviin, mutta en ehkä muille (edes isovanhemmille) olisi näin pientä raaskinut jättää. Mutta jos vaan saat työt/vauvan hoidon yms. järjestymään, niin suosittelen satunnaista töissä käymistä. Riippuu toki alasta, mutta itselläni on nämä työpäivät tuntuneet aika lomailulta. :) Ja kotiin on ihana palata rakkaiden luo. ♥

      Poista

Kiitos kommenteistanne!

Tämä on hyvän mielen blogi, jossa julkaisen vain viestit, jotka myös pitävät sen sellaisena. :)