sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Lankuista tehty ruokapöytä

Unelmoin suuresta ruokapöydästä jo monta vuotta sitten. Rakastan tehdä kattauksia ja mikä voisi olla ihanampaa, kuin pitkä ja leveä pöytä, johon saa astiat ja somisteet väljästi ja näyttävästi.

Jo ennen kuin meidän tontilla oli kaivuri aloittanut kaivamista, näin sieluni silmin ruokailutilaan leveistä lankuista tehdyn pöydän. Kuvittelin valoisan erkkerin, josta on ikkunoita joka suuntaan. Siihen ison, ehkä reilu parimetrisen pöydän, jonka ääreen kutsumme vieraat ja jonka ääressä ruokailemme pitkän kaavan mukaan oman perheen kesken.



Se pöytä on nyt täällä ja se on juuri sellainen kuin mielessäni suunnittelin! Pöydästä lähestulkoon kaikki kiitos ja kunnia mun rakkaalle ja supertaitavalle iskälle. ♥ Siitä tuli suurempi kuin oli alunperin tarkoitus, nyt mahtuu 10 henkilöä hyvin ruokailemaan, jos päädyt ottaa käyttöön. Pituutta pöydällä on 270cm, hieman siis eroa aiempaan, vanhaan Artekin perintöpöytään, joka on muistaakseni vain 120cm.

Lankut täytyisi vielä käsitellä, vaikka mun silmään tuo vaalea kuusi näyttää tosi raikkaalta. Paljaana se imee kuitenkin kaiken lian ja kaatuneet maidot niin äkkiä, että jokin pinta täytyy saada. Lankut on osittain vähän harmaantuneet, kun ovat olleet säiden armoilla, joten pelkkä väritön vahaus ei riitä. Saatamme päätyä johonkin harmaaseen vahaan, haaveena ehkä sellainen kelomainen pinta.


Arvaatte ehkä, että täällä ollaan aivan innoissaan jouluruokailusta tämän pöydän äärellä? Tänä vuonna meitä on aattona vain kolme, mutta toivottavasti tulevina vuosina enemmän. Ehkä parin-kolmekymmenen vuoden päästä perhe on kasvanut jo niin, että saadaan jokaiselle tuolille joku. Ihana ajatus. :')

14 kommenttia :

  1. Ihan täydellinen pöytä! Mä oon yrttänyt puhua omalle miehelle, että kun se kaataa noita puita tuolta pihalta, että tekis niistä meille vastaavan. Mä tosin haluaisin maalata tms sen sitten mustaksi, niin passaisi paremmin meidän sisustukseen.

    VastaaPoista
  2. Tosi kivan näköinen pöytä! Kyllä sen ääreen kelpaakin kokoontua. :)
    - Kata

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä, yhtenä päivänä pöydän ääressä oli jo 7, vielä muutama olis mahtunut :)

      Poista
  3. Iiiihana! Näen sieluni silmin tuon harmaalla pinnalla! Meilläkin on krooninen ruokapöytä kuume. Meillä tilat eivät salli ihan noin isoa pöytää, mutta haaveilen itsekin isoista pidoista pöydän äärellä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso pöytä on kyllä niin ihana juttu! Harmaa käsittely voisi olla kyllä meidän juttu, pitäisi joku päivä jaksaa mennä rautakauppaan tutkailemaan vaihtoehtoja :)

      Poista
  4. Aivan ihana tuo pöytä! Mäkin oon haaveillut itsetehdystä lankkupöydästä, mutta veikkaan että haaveeksi jää, sillä toteuttaja uupuu :) Tuo käsittelemätön puu on kyllä kaunista, harmi kun se ei kestä käyttöä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin tuumasta toimeen ja kokeilemaan, aika simppeli juttu tehdä. Meillä on tuo tehty ihan jämälankuista, mutta jos ostaa uutena rautakaupasta niin eikös siellä ole sahauspalvelukin? Jos ei ole itsellä tilaa ja vehkeitä sahailla. :)

      Ehkä meidän täytyy tehdä jotain ihan käsittelemättömästä puusta muualle, jotain mikä ei niin sotkeennu..oon nimittäin samaa mieltä sen upeudesta. :)

      Poista
  5. Aivan sairaan hieno! Laitan heti päänsisäiselle harkintalistalleni tulevaa varten :) Meillähän on tällä hetkellä myöskin neljän hengen minipöytä, mutta seuraavassa kodissa sitten toivottavasti eri kuviot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mäkin edelleen ihastelen sitä! ♥ Minipöydät on kyllä somia, mutta vähän turhan ahtaita varsinkin jos tykkää kestittää ihmisiä. Pidän peukkuja että saatte vielä oman ison pöydän! :)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitti, täällä kans ihastellaan sitä yhä vaan! :P

      Poista

Kiitos kommenteistanne!

Tämä on hyvän mielen blogi, jossa julkaisen vain viestit, jotka myös pitävät sen sellaisena. :)