torstai 1. toukokuuta 2014

Yrttejä siellä, yrttejä täällä

Moneen kertaan vannoin, etten tänä keväänä istuttele yrttejä, vihanneksi tai edes kesäkukkia. Keskitytään vaan rakentamiseen, kaupunkiasunto ja parveke saa jäädä ankeaksi jne. Heh, kuka arvaa jo, miten kävi?





Okei, nyt on aika hillitysti taimia istutettu, esimerkiksi verrattuna vuoden takaiseen. Viime kesänähän meidän parveke oli suoranainen kasvihuone, täynnä ihania tuoksuja ja värejä. Esimerkiksi täältä näet miltä meillä näytti viime kesänä. (Ja voi maha, mikä ihana möhömaha!) Nyt olen istuttanut basilikaa, pinaattia, oreganoa, salaattia, kurkkua, keltaista tomaattia ja luumutomaattia. Koska tämä asunto on niin lämmin ja tänne suorastaan tulvii valo, ei mennyt kuin pari päivää siementen kylvämisestä kun jo ensimmäiset vihreät alkoi puskea mullan läpi! Luulen, että joudun vielä kylvämään vähän lisää, ainakin tilliä, timjamia ja rosmariinia.

Mulle viljely on omanlaista terapiaa, on mieletön tunne kuinka pienestä siemenestä kasvaa hento taimi, joka hyvällä huolenpidolla kasvaa, vahvistuu ja lopulta alkaa tuottaa satoa. Ja onhan se nyt ihanaa napsia mausteet ruoanlaittoon omalta parvekkeelta, eikä yrttiruukkuja tarvitse kantaa kaupasta kotiin. Kuten tuossa linkkaamastani postauksestakin voi lukea, tuli viime kesänä tomaattia ja kurkkua niin paljon, ettei niitäkään tarvinnut ostaa kaupasta, ellei tehnyt isompaa salaattia. Leivän päälle niistä riitti joka päivä. 

Tällä hetkellä en ole istuttanut parvekkeelle muita kukkia kuin orvokkeja. Saa nähdä, jääkö se siihen vai sorrunko laittamaan lisää kukkia... yritän nyt etten niitä laita enempää. Yrtit  ja niiden runsauden sentään voi perustella miehelle, joka tykkää käyttää niitä runsaasti ruoanlaitossa. Kukat, jotka ovat lähinnä silmänruokaa, ei olekaan niin helppoja perustella nyt kun pitää ihan tosissaan keskittyä vain rakentamiseen.

Onko siellä muita, joilla aina keväisin lähtee melkein lapasesta näiden istutusten kanssa?

2 kommenttia :

  1. Mulla lähti ennen aina ihan totaalisesti tuo esikasvattaminen lapasesta, purkkeja ja laatikoita oli kaikki mahdolliset tasot pullollaan. Kunnes viime vuonna kyllästyin siihen touhuun, koska taimista kasvoi liian hentoja.. Meillä on liian pimeää ja liian lämmintä.. Mutta ei se haittaa, koska kylvän suoraan avomaalle sitten porkkanat, tillit, pinaatit, salaatit, ym., ja tomaatit, lehtikaalit ja jotkut yrtit ostan valmiina taimina.. Laiskuus on siis iskenyt! :) Mutta on se kyllä ihanaa seurata tuota kasvun ihmettä!! Ihania kuvia muuten teidän viime kesän parvekkeelta. Miten rakentaminen etenee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avomaalle kylväminen on oikein hyvä vaihtoehto. Oon myös yleensä ostanut joitain valmistaimia, ihan niin kuin varmuuden vuoksi jos nuo kylvökset ei menesty. ;) Voi olla että omakotitalossa ei tule näin komeaa satoa, kuin täällä parvekkeella, mutta eiköhän sielläkin avomaalla sitten jotain saa kasvamaan. :) Vastailinkin sulle tuonne raksapostaukseen. :)

      Poista

Kiitos kommenteistanne!

Tämä on hyvän mielen blogi, jossa julkaisen vain viestit, jotka myös pitävät sen sellaisena. :)