perjantai 31. tammikuuta 2014

Herkkuja ja hampaita

Pirteää perjantaita kaikille!


Täällä odotellaan taas jo innolla viikonloppua, kaikkea kivaa on tiedossa. Huomenna saadaan raksalle minun vanhemmat ja päästäänkin nyt tosi helpolla itse, sillä he ovat luvanneet tuoda ruoan sekä äitini toimii hyvänä lapsenvahtina eikä minun tarvitse huolehtia päikkäreille nukuttamisesta tai viihdyttämisestä. Kunhan imetän, kun on tarve. Luksusta! Saan rauhassa rakentaa. Ruoan tuominenkin on iso apu, siinä menee aina oma aikansa kun ensin miettii mitä ihmettä sitä tekisi ja tosiaan se valmistaminen. Sämpylätaikinan tein aamulla, jotta saan huomiseksi tuoretta leipää. Jotain makeaa mietin vielä, marjapiirakka maistuisi minulle ainakin, ehkä leivon sellaisen iltapäivän kahvituksille. :)

Suureksi iloksi Hillan kummit sanoivat eilen, että he voisivat myös tulla raksa-avuksi lauantaina. Jeee! Huomenna siis tehdään, eikä meinata. ;) Vastavuoroisesti me menemme sunnuntaina heille kylään, samalla kun mieheni menee sinne tekemään jotain sähkötöitä. Auttaminen puolin ja toisin on niin parasta. ♥


Asiasta ihan muuhun, mä olen tällä viikolla syönyt tuhteja aamiaisia. Jaksaa niin paljon paremmin pidemmälle päivään! Oon aina ollut ihan suursyöppö aamuisin, mutta näin kotona ollessa ei ole tullut panostettua niin paljon, koska tietää että lounaan ehtii syödä heti kun siltä tuntuu. Nyt olen taas päässyt hyvään vauhtiin ja herkutellut täyttävillä aamiaisilla. 




Tuoretta ruisleipää, juustoa, kinkkua, tomaattia ja basilikaa. Mun lemppari aamiaisleipä! Makkaramunakas, äidin tekemää mehua ja kahvia. Viime kesänä pakastettuja vadelmia. Tähän vielä kylkeen rahkaa ja jokin hedelmä, niin johan jaksaa. :)

Ai niin, tiedättekös mitä? Tälle meidän rakkaalle sinisilmälle on puhjennut jo KAKSI hammasta! :') ♥ 


Rentouttavaa viikonloppua, mitäs teillä siellä on suunnitelmissa?

1 kommentti :

  1. Voi jehna mikä suloisuus! Ei voi lakata ihmettelemästä, miten hellyyttäviltä nämä pienet näyttävät suurine silmineen... Minäkin olen syönyt ihan hulluna, mutta onneksi imetys kuluttaa! Hyvää raksaviikonloppua, apukädet on luksusta!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteistanne!

Tämä on hyvän mielen blogi, jossa julkaisen vain viestit, jotka myös pitävät sen sellaisena. :)