torstai 16. tammikuuta 2014

Rakentaminen edistyy

Meidän raksalla oli aika hiljaista muutaman viikon ajan, kun joulu ja vuodenvaihde sotki kuvioita. Toisaalta se, ettemme edes käyneet (!) raksalla pariin viikkoon teki juuri sen, minkä sen pitikin. Nyt on nimittäin rakennusintoa vaikka kuinka paljon!

Raksaprojekti on ollut monellakin tapaa opettavainen, mutta yksi tärkeä asia on lepo. Sen haluaisinkin sanoa kaikille, jotka rakentamista miettivät. Välillä kannattaa ottaa ihan totaalisia irtiottoja, jotta jaksaa taas paremmin. Kun hommat tökkii ja huomaa ettei mikään oikein etene, vaikka raksalla viettääkin tuntitolkulla aikaa, kannattaa pitää hengähdystauko. Vaikka tontti varattiin jo syksyllä 2011 ja siitä lähtien suunniteltiin taloa, niin taloprojektin voisi sanoa alkaneen toden teolla viime huhtikuussa, kun talopaketti tilattiin. Sen jälkeen onkin ollut melko haipakkaa, mutta kaksi vähän pidempää (eli parin viikon mittaista) vapaata ollaan pidetty. Ensimmäinen oli syyskuussa, kun Hilla syntyi ja toinen siis nyt jouluna. Lisäksi ollaan satunnaisesti oltu sunnuntaita pois työmaalta ja yritetty olla miettimättä koko projektia. Se on kyllä vaikeeta. :) Etenkin alkuvaiheessa, kun hoidettavia asioita tuntui olevan miljoona ja jatkuvasti puhelin soi tai piippasi sähköpostin merkiksi. Nyt, kun hommat on pitkälti meidän omaa puurtamista, voi vapaatakin ottaa...no, vapaammin.



Kaksi viimeisintä viikonloppua ovat kuitenkin olleet tehokkaita. On menty näkyvä harppaus eteenpäin! Tähän asti tekeminen on ollut melko näkymätöntä, kun on mm. laitettu tuulenohjaimia ja eristetty erkkereitä. Paljon aikaavievää työtä, paljon pientä pipertämistä, vähän näkyvää etenemistä. Nyt ollaan tehty välipohjaa ja voi pojat, kuinka kivalta tuntuu kun molemmat kerrokset näyttää jo vähän "oikeammilta". Välipohja on nyt koolattu, ilmansulkupaperi laitettu ja villoituskin on jo puolimatkassa, ehhehee. Ensi viikonloppuna tehdään porrasaukko ja siitä sitten jatketaan yläkerran lattian laudoitusta ja levytystä. Ulko-oviakin pitäisi vähän asentaa, jotta lämpö pysyisi paremmin sisällä. Nyt oviaukot on tukittu styroksilevyillä ja pääoven tilalla on väliaikainen raksaovi. Ilmastointimies on pian tulossa tekemään hommansa, joten hyvältä näyttää.

On muuten ihanaa, kun lattiapinta-alaa näkyy koko ajan enemmän. Meillä on siis talon sisällä ihan valtavat kasat puutavaraa, levyjä, villasäkit, ulko-ovet, väliovet...työkaluista ja koneista nyt puhumattakaan. Mikä onnen tunne, kun etenkin villasäkkejä on nyt huvennut vauhdilla välipohjaan. Lisää tilaa ja avaruutta! Samoin koolauspuiden pino on jo ihanan matala... ai miten niin pienet ilot? :)

Yritän muistaa lauantaina ottaa enemmän ja parempia tilannekuvia. Aina on kamera mukana, mutta eihän siinä työntouhussa muista... 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteistanne!

Tämä on hyvän mielen blogi, jossa julkaisen vain viestit, jotka myös pitävät sen sellaisena. :)